Taas on takana yksi kiireinen maanantai. Töistä kotiin, vaatteiden vaihto ja menoksi.

Ensin ratsastusta. Sunnuntaisten koulukisojen ja sitä edeltäneen kiivaan kouluratojen hinkkaamisen vastapainoksi eilen tehtiin puomiharjoituksia. Haettiin hevosille rentoutta. Ensin tehtiin puomeja käynnissä ja sitten ravissa ja lopuksi ihan hypättiin :-o, oli se "este" ainakin 20 cm korkea... Alkuverryttelyksi kevennettiin laukassa, oli muuten aikas hankalaa. Menin Nasulla, joka tyypilliseen tapaansa oli alkutunnista kuin täi tervassa, mutta hiljalleen sitten vertyi. Ravipuomeilla venytti hienosti ja hoiti tuon "hypynkin" kuin vain ohjasin sen suurin piirtein kohti estettä. Kiva tunti, hevosetkin olivat kovin tohkeissaan.

Agilitytreenien alkua odotellessa otin Svanten kanssa ruutua.  Lähettelin vain ruutuun molemmista suunnista ja palkka oli ruudun takaosassa. Ensimmäisellä lähetyksellä meni toiselle etumerkille, mutta muilla hienosti keskeltä sisään. Otin kerran "tyhjäänkin" ruutuun ja sekin meni hyvin. Lisäksi teimme idarin, teki kaikki asennot oikein. Lopuksi otin vielä kauko-ohjauksen niin, että jätin merkin Svanten viereen ja tein liikkeen loppuun asti, eli palasin sivulle ja näin merkistä, että minkä verran oli liikkunut (tätä on itsekseen treenatessa kaukaa aina joskus vähän vaikea hahmottaa). Svante oli pitänyt paikkansa tosi hyvin, pientä sivuttaisliikettä oli, mutta noin kokonaisuutena olin kaukojen asennonvaihtoihin enemmän kuin tyytyväinen.

Agilitya treenailimme sitten Hanna-Marin ja Samun (Myytti ja Kosmo) kanssa kolmistaan. Tommille oli tullut yllättävä este ja muita ryhmäläisiämme ei paikalla näkynyt. Saimme aikaiseksi kivat ja tehokkaat treenit. Teimme aika pitkiä ja vauhdikkaita ratoja ja juosta sai ihan omiksi tarpeiksi. Mutta saatiin hyviä kohtia aikaiseksi ja sellaisia ainakin meille vaikeita tilanteita, joita ei vaan usein tule treenailltua. Pitkästä aikaa sain Svantenkin käteeni kiinni pariin otteeseen. Väänsin sellaiseen aika kiireiseen kohtaan väkisin valssin ja Svante tuli putkesta aika lujaa ja ilmeisesti seisoin suoraan ajolinjalla eli tiellä ja siitä piti sitten vähän tumpeloa ohjaajaa huomauttaa.