Eilen oli taas ratsastuspäivä. Menin sillä samaisella isoliikkeisellä Roopella, kuin pari viikkoakin sitten. Edelleen tuntui vaikealta ja Roopen liikkeisiin sisään pääseminen aika haastavalta.

Aluksi ravailtiin, sitten tehtiin vähän väistöjä noin alkuverryttelyksi. Tunnin teemana oli vastalaukka ja sitä valmisteltiin tekemällä sulunomaista ulospäin asettelua. Sitten aina kulman jälkeen nostettiin vastalaukka, jota jatkettiin ympäri uraa (tai lähinnä uran sisäpuolelle jäävää soikiota). Vastalaukat Roope nosti ja piti vaivatta, itse tehtävässä ei siis varsinaisesti mitään ongelmaa. Välillä laukka vaihdettiin ihan vaihdon kautta myötälaukaksi. Nämä ei meillä kyllä ihan puhtaita, jotenkin tuli itselläkin sen vaihdon kanssa vähän kiire.

Lopuksi ravailtiin aika kauan ja parin viimeisen kierroksen ajan Roope oli oikein kiva. Lohdullista :-p

Koirien kanssa kävin jäällä lenkillä ja varsinaisesti en treenaillut mitään, mutta Svanten kanssa tein sellaista, että vapautin sen ja käskin jossain 15-20 metrin päässä maahan, josta kutsuin luokse, välillä suoraan, välillä matkallakin maahan käskien. Otin myös "luoksetuloa" (lähinnä oikean paikan hakemista) niin, että seisoin metrin pari Svanten takana ja pyysin sen siitä luokse (tarjoaa herkästi peruuttamista ja suoraa sivulle tuloa). Teki näitä aika hyvin, eli selkeästi kuunteli, mitä pitää tehdä ja haki paikan ihan kohtuullisesti. Olen tehnyt tuota nyt viikon, parin ajan lähes päivittäin ja tuntuu, että nyt Svante ihan oikeasti kuuntelee, koska pyydän "kom" (eli siis eteen) ja koska "si". Tähän asti se on varmaankin enemmänkin tilanteen perusteella ratkonut noita.