Taas normaali maanantaihässäkkä, töistä kotiin, kiireellä baanalle ja rentouttavien harrastusten pariin ;-).

Ensin ratsastusta. Menin (taas) Depillä. Meinasi vähän tulla kiire tunnille, kun hevonen oli listan mukaan jo edellisellä tunnilla. Notkuin tallilla tunnin alkua odotellen, kun sattumalta pisti silmään, että Depin suitset roikkuivat naulassaan. Tarkempi perehtyminen asiaan kertoi, että myös hevoen notkui tyytyväisenä boksissaan. Kiireellä kamat niskaan ja ehdin kuin ehdinkin tunnille.

Teemana jatkettiin viime maanantaista taivuttelua ja asettelua. Rauhallisia ja pitkiä taivutteluja ensin käynnissä, sitten ravissa ja laukassa, jossa useiden siirtymisten kautta haettiin muotoa ja pehmeyttä ja keveyttä hevoseen. Lopuksi tehtiin vaihtoja ensin käynnin kautta ja sitten suoraan.

Depi oli tosi kiva, nyt myös vasempaan laukkaan oikein mukava ja pehmeä. Oikeaan vielä parempi. Vaihdotkin meidän vaihdoiksemme ihan kivoja; ei ryntäämistä eikä ryysimistä. Kaikkiaan oikein onnistunut tunti.

Sitten vähän tokoa Svanten kanssa agitreenien alkua odotellessa. Otin ruutua, pitkästä aikaa merkin kautta. Tällä kertaa ruudussa ei ollut palkkaa, vaan se lensi frisbeen muodossa kun koira oli ruudussa oikein. Annoin sen hakea ja tarjota paikkaa aika vapaasti. Ensimmäisellä kerralla hakeutui (taas) etumerkille, pari kertaa meni sivusta sisään (näissä paikka kuitenkin oikea). Useita oikein hyviä sisäänmenojakin saatiin. Merkille menot oikeastaan yllättävänkin hyviä. Pitää nyt vähän vaihdella tuon palkan kanssa; välillä ruudussa, välillä ei.

Otin myös muutaman suoran luoksetulon sekä yhden ihan "oikean". Seisominen olisi voinut olla hitusen terävämpi. Tätäkin pitäisi taas muistaa treenata.

Agilityssa oli paljon sellaisia hyppykiemuroita, joissa koiraa piti kuljettaa kädessä kiinni. Meille (eli minulle) nämä ovat vaikeita. Helposti hukkaan liikeratani ja sitten törkin Svantea väärille esteille. Tällaisia pitäisi treenata enemmänkin (eikä aina vaan valssailla). Muutama aika hankala keppikulmakin radoilla oli, ne hyvin. Samoin kontaktit (luonnollisesti :-p ) ilman ongelmia.