Ei sentään joulu, mutta lunta piisasi perjantain hakutreeneissä Tulotiellä Ylöjärvellä. Jo aluetta tallatessa alkoi lajivalinta kaduttaa :-)

Kotona reppua pakatessa huomasin, että näyttöliinaa ei ollut missään. Tarkempi muistelu tuotti sen tuloksen, että liina taisi unohtua viime sunnuntaina Paarentielle. Voi itku ja harmi. Treeneistä nyt kuitenkin selvittiin ihan tavallisen hihnan avulla.

Aloitimme Svanten kanssa vasemmalta, siellä oli hämypiilo ja sen takana oikea piilo. Irtorullailmaisu piti ottaa. Svante meni  hämypiilolle, tsekkasi sen tunkemalla piiloon sisään, mutta jatkoi hienosti alueella eteenpäin. Tarkasti varsinaisen piilon ensin takaa ja nappasi siinä jo kiintorullan suuhun, kävi kyllä piilon aukollakin, mutta ei ottanut irtorullaa, koska kiintorulla oli jo suussa. Rulla tuli aika kivasti perille asti (käskyttämällä hiukan autoin). Ihan OK.

Oikeassa etukulmassa oli samainen teltta kuin viime sunnuntaina. Taas hyvin kiinni ja vielä lakanalla peitettynä. Tässä kiintorullailmaisu. Nyt meni hyvin, ei pyrkinyt ollenkaan niin rajusti telttaa sisälle ja teki hyvän ja nopean ilmaisun, rullakin tuli kivasti perille asti. Tosin siinä näytölle rämpiessä (lunta reisiin asti) tuli mieleen, että oishan tähän voinut tyhjänkin ottaa...

Kolmas oli tyhjä, ihan hyvin. Svante käytti polkuja jonkin verran hyväkseen, mutta sen sille sallin noissa olosuhteissa.

Neljäs oli sitten taas irtorullailmaisu. Maalimies maakuopassa lakanan alla. Tämä myös ongelmitta ja rulla tosi kivasti käteen asti (palkkasin).

Viides ja viimeinen oli sitten suora palkka. Svante teki upean piston (lähetin umpihankeen, noin pari metriä polun sivuun) pitäen oman linjansa, eikä hakenut polulle ollenkaan. Hetken hämmästeli seisovaa maalimiestä, mutta ongelmitta tämäkin.

Oikein onnistuneet ja hyvät treenit ja ehditiin metsästä pois juuri pimeän alkaessa laskeutua (ensimmäiset arki-iltatreenit tälle keväälle). Lähdin hakumetsästä suoraan katsomaan Myytin ja Kosmon pikkusiskoa, Tarua, ah ja voih mikä ihanuus :-). Kaunis ja reipas pieni bordercollien alku.