Tänään oltiin agilitykisoissa Jyväskylässä. Kolme rataa, kaksi agility- ja yksi hyppyrata.

Ensimmäisellä radalla en ollut oikein hereillä, esim. Svanten ollessa yhdessä putkessa yllätin itseni pohtimasta että mihinkäs tästä pitikään jatkaa... Noh, lähes kunnialla selvittiin. Vitonen tuli, kun yksi rima tuli alas (käskytin vähän väärään aikaan).

Toiselta radalta nolla (6/28). Edelleen aika haahuilua ja rata välillä vähän hukassa. Puomin kontakti erinomainen, aa jo vähän kiikunkaakun.

Viimeisenä hyppyrata. Nolla sieltäkin ja sijoitus toinen. Tällä radalla oli eniten tekemisen meininkiä ja alku radasta olikin oikein mainiota menoa. Loppupuolella tein yhden ison kämmin, jäin vähän seisoville jaloille ja missasin yhden valssin, jonka seurauksena tuli valtava kaarros ja lähestymiset ja linjat seuraavalle hypylle ja putkeen olivat huonot  ja kiemuraiset. Siinä paloi aikaa jonkin verran. Kaikkiaan kuitenkin ihan kiva rata.

Mukava ja kohtuullisen onnistunut päivä siis. Viime viikonlopun jälkeen aloin jo epäilemään teoriaani siitä, että tiheä kilpaileminen sopii meille hyvin. Tänään taas tuntui siltä, että niin se kuitenkin on. Katsotaan nyt sitten, että miten käy ensi viikonloppuna ja sitten parin viikon kuluttua SM-kisoissa...