Pitkä, kuuma ja hikinen agirotu-viikonloppu on takana. Nahka kärvähti ja elopainokin taisi pudota kilon tai pari siinä hikoilussa :-o.

Lauantaina aloitin ohjaamalla Tuittua avoimen SM-kisan karsintaradalla. Toisiinsa tottumattomat kartturi ja koira taisivat olla vähän varovaisia, sillä aika ei päätä huimannut, mutta nolla saatiin tulokseksi. Harmittavasti olimme ensimmäiset finaaliradalta pudonneet ja meidä pudotti sieltä huikea kolmen sadasosan aikaero. Mutta kiva oli Tuittua viedä, se oli niin pieni (ja hiljainen) Svanteen verrattuna.

Svanten kanssa oma karsintaratamme meni ihan pyllylleen. Svante roiskaisi aan kontaktin ja sitten pujottelussa tapahtui jotain, jota en huomannut, joten tulokseksi hyl.

Iltakisassa saimme sitten kontaktitkin kohdilleen ja teimme nollan. Yhdestä putkesta Svante kääntyi väärään suuntaan ja teki ainakin parin sekunnin haahuilun. Siitä huolimatta aikamme oli ihan kohtuullinen ja sijoituskin oikein tyydyttävä (9./105).

Lisämausteensa lauantai-iltaan antoi autostani hajonnut rengas. Kun piti lähteä kotiin huomasin, että (upouusi maanantaina ostettu)  takarengas oli ihan tyhjä. Yritimme Anun kanssa vaihtaa rengasta, mutta puuhailumme taisi olla sen verran epätoivoisen näköistä, että eräs ystävällinen herra tarjoutui vaihtamaan renkaan ja tekikin sen nopeasti ja näppärästi. Kotiin siis huristeltiin vararenkaan turvin.

Sunnuntaina ei ollutkaan ohjelmassa kuin agirodun joukkuerata. Svante starttasi joukkueessa nimeltä Bobtail power. Lähdimme ankkureina radalle. Rata oli mielestäni helpohko ja teimmekin sillä ihan siistin nollan. Muille joukkueen jäsenille tuli pieniä virheitä ja sijoitus on varmaan jossain sarjassa ynnä muut. Mutta tokkopa se sijoitus se oleellisin asia tässä olikaan.

Siinä sunnuntain ratoja katsellessa tuli taas mieleen, että mistä agilityssa oikeastaan on kysymys. Sehän on hauskanpitoa koiran kanssa. Aina välillä tuntuu, että homma menee vähän turhankin vakavaksi ja hampaat irvessä puristamiseksi. Se ilo unohtuu. Monen kirjavien joukkueiden katselu palautti tämänkin taas mieleen. Toivottavasti se myös pysyy siellä, edes jonkun aikaa.