Tänään on ollut hyvä ja onnistunut päivä. Alkuillasta oltiin Tamskin agilitykisoissa, joissa oli yksi startti kolmosille. Svanten kanssa lähdimme radalle ekoina ja teimme ihan siistin radan. Kontaktit otettiin hallitusti (ohjaajan ääntä säästämättä) ja rauhallisesti (hitaasti), muutkin esteet ongelmitta, eli nolla. Koska nollia tuli vain kolme, olimme tuolla hitaahkolla suorituksellamme sitten vielä palkintopallillakin, eli kolmansia. Ei valittamista siis. Nyt pitää vaan yrittää jatkossakin pitää oma pää kylmänä ja Svante kontrollissa ja _tehdä_ ne kontaktit, siihen kuluvasta ajasta välittämättä.

Koska kisoista kotiuduttiin ajoissa (lapset olivat mukana ja alkoivat käydä rasittaviksi, joten lähdettiin sitten heti palkintojenjaon jälkeen kotiin), ehdin vielä vähän tokoilemaankin.

Otin seuraamista, joka nyt ainakin tuntui oikein hyvältä. Idarin asennot ilman ongelmia. Muutama suora luoksetulo ja yksi seisomaan pysäyttäminen pallolla, nekin ihan kivasti. Sitten ohjattua niin, että vain reunimmaiset kapulat ja ne melkein merkin kanssa samassa linjassa. Palkkailin myös merkistä. Haetutin vain oikeaa ja lähdin itse taas liikkumaan oikealle, kun Svante oli kapulalla. Nyt sain sen joka kerta kääntymään kapulan kanssa sieltä ulkokautta luokseni. Hyvä!

Otin ohjatun kapulalla myös joitakin luovutuksia, kun Svante on nyt parissa viime kokeessa varastanut sivulle. Nyt malttoi hyvin. Treenin puutetta siis sekin.

Lopuksi kaukoja, jossa teki aivan super-vaihdot. Olin erittäin tyytyväinen niihin.

Aloin myöhemmin miettimään tuota luoksetuloa ja noutoja. Nyt kun Svanten pk-ura on historiaa, voisin periaatteessa alkaa ottamaan sen suoraan sivulle. Mutta kuinkahan nopeasti Svante sen oivaltaisi, tai se tapahtuisi varmaan äkkiä, mutta kauanko kestäisi varmuuden saavuttaminen vai tulisiko paineen alla sitten jotain epämääräisiä "sinne päin" asentoja? Svante on kuitenkin koko ikänsä tullut ja palauttanut noudot eteen, eli se on sillä selkäytimessä. Mahtaisiko muutos onnistua? Tai kannattaisiko se edes? En tiedä, saattaa olla, että en edes lähde kokeilemaan, ettei hajoa koko paketti. Tai sitten otan sen talvioperaatioksi.