Eilen illalla treenattiin taas vähän tokoa tuossa lähikentällä.

Seuraamisessa mielestäni vähän edisti, palkkailin pallolla sivulle ja taakse. Juoksupätkät olivat nyt hyviä, ei pomppimista ollenkaan.

Ruudussa oli pitkästä aikaa eri merkit. Tajusin, että olen pitkään treenannut vain (treenikassissa kulkevilla) oransseilla kartioilla. Laitoin vaihteeksi punaiset ämpärit. Ensimmäisellä kerralla meni mielestäni oikeasta sivusta sisään, mutta turhan reunasta. Toinen lähetys oikein hyvä. Palkkailin myös pelkästä merkistä.

Ohjatussa taas vain reunimmaiset kapulat ja lähes merkin kanssa linjassa. Vasen tuli ongelmitta, oikeassa lähdin taas itse liikkumaan ja sain Svanten kääntymään oikein. Tässäkin palkkailin myös pelkästä merkistä.

Olin pitkästä aikaa kaivanut esiin metallikapulan ja otettiin sillä ihan vaan luovutuksia ja pari tasamaanoutoa. Vieläkin nopeammin voisi sen ottaa. Näitä pitää tehdä lisää.

Kauko-ohjauksessa otettiin vain istumasta ja maasta seisomaan nousemiset. Palkka oli takana. Nämä oikein hyvin.