Toisinaan onnistuu kaikki, toisinaan sitten taas ei. Tänään oli jälkimmäistä. Svante roiskaisi puomin molemmilla radoilla, tulokseksi siis kaksi vitosta. Muutenkaan radat eivät mitään huippuja olleet, en jotenkin saanut itseänikään oikein liikkelle koko päivänä. Mutta tulipa käytyä.

Kisojen loputtua autoin Anua ja Tuittua tunnarissa ja otin Svante kanssa ohjatun Anun toimiessa liikkeenohjaajana. Svante haki oikean heti tosi hyvän, vasemmassa meinasi ekalla kerralla lähteä väärään suuntaan, mutta toisella kertaa tuli sekin.

Otin vähän kaukojakin. Ensimmäinen maasta istumaan nouseminen meinasi olla vaikeaa (Svante oli kyllä aika poikki riehuttuaan ja painittuaan tulevan morsionsa Elsan kanssa juuri ennen), mutta kun vauhtiin päästiin, teki vaihdot hyvin ja käytännöllisesti katsoen täysin liikkumatta. Ihan hyvin siis.