Tänään olin pitkästä aikaa agilitytreeneissä Niihamassa. Menin paikalle ajoissa ja otin vähän tokoa ensin.

Eniten otimme ohjattua. Ensin paljon pelkkää merkkiä ja sitten muutamaan kertaan molemmat suunnat. Svantella ei ollut aiettakaan ryysiä keskimmäiselle, eli varsin onnistunut treeni.

Seuraamisessa oli vähän levoton ja pomppiva. Otinkin sitten ihan vaan parin askeleen siirtymisiä ja palkkailin pelkästä katsekontaktistakin

Luoksetuloa otin ensin kerran suoraan ja sitten yhden seisomaan pysäytyksen pallon heitolla.

Kaukossa tehtiin peruutteluja ja asennonvaihtoja peruuttelun kautta.

Tehtiin vielä yksi paikallaistuminen, noin kolme minuuttia.

Sitten agilityyn. Olipa mukava treenata pitkästä aikaa. Sadekin taukosi sopivasti juuri treenien alkaessa. Teimme kolme erilaista rataa, joista ensimmäisen kahteen kertaan. Aa oli radalla, joten palkkailin siitä joka kerta. Ensimmäiset olivat vähän hitaita, mutta viimeisellä radalla Svante teki aan tosi hyvin; nopeasti ja täsmällisesti. Muutenkaan ei mitään suurempia ongelmia ollut, hankalahkot keppikulmatkin menivät hyvin.

Kaikkiaan siis onnistunut treeni-ilta ja olin oikein tyytyväinen, että tuli lähdettyä,vaikka kotona vähän laiskottikin (ja jäi BB:n ensimmäisen jakso näkemättä ;-) ).