Ensinnäkin JIHAA sille, että nettipimento on nyt ohi. Meillä on ollut remontista johtuen kotona nettiyhteys poikki ja edelleen jatkuvasta sairaslomastani johtuen, en ole päässyt töissäkään surffailemaan. Mutta nyt on pimeä kausi ohi.

Sitten jätti-JIHAA sille, että Svante on nyt sitten TVA, siis T-V-A!!! Olimme sunnuntaina Kyröskoskella tokoilemassa ja tulokseksi saatiin kellontarkat 256 pistettä ja se viimeinen ykköstulos.

Svanten suorituksen arvoa nostaa silmissäni suuresti se, että emme olleet tehneet ainuttakaan treeniä yli kahteen viikkoon, en ole myöskään lenkkeilyt Svanten (tai muidenkaan koirien kanssa) ja niiden ruokinnatkin on hoidettu pääasiallisesti muiden perheenjäsenten toimesta menneinä viikkoina. Remontista (talo täynnä remonttimiehiä) johtuen, koirat ovat viettäneet aikaansa lähinnä tarhassa tai kellarissa ja tehneet Juhan kanssa hihnalenkkejä. Ylikunnosta ei siis ollut pelkoa. Lisäksi oma jalkani on vielä(kin) aika huonossa kunnossa, eli liikkumiseni on kaikkea muuta kuin sujuvaa tai normaalia. Onnun siis aika selvästi, enkä pysty etenemään ollenkaan normaalissa rytmissä tai vauhdissa. Kaikesta tästä huolimatta Svante hoiti homman todella tyylikkäästi.

Koe alkoi mahdollisimman huonosti, sillä paikallaistuminen meni nollille. Svante oli mennyt maahan. Tästä lienee kehkeytymässä ongelma, mutta so what ;-), ei enää mitään väliä. Kauko-ohjaus meni myös huonosti, muut liikkeet olosuhteisiin nähden loistavasti ja tulokseksi siis juuri ne vaaditut 256 pistettä. Itse en suorituksemme jälkeen kuvitellutkaan, että pisteemme riittäisivät, niinpä yllätys ja riemu palkintojenjaossa oli varsin aitoa.

Mutta nyt se on siis totta, Svante on nyt sitten ihan virallisesti FIN TVA HK2 BH Windedos Pac Man.  Olen niin ylpeä mustanaamastani.

Kiitos teille kaikille, jotka olette meille kapuloita kiikuttaneet ja muutenkin treeneissä auttaneet. Erityiskiitokset Pialle, joka on jaksanut aina valaa uskoa meihin, silloinkin kun itsekään ei oikein enää ole jaksanut. Kiitokset myös kaikille siitä valtavasta määrästä onnitteluita, joita olemme eri reittejä pitkin saaneet, ne ovat kaikki olleet minulle erittäin tärkeitä.

Viime viikot eivät kaikilta osin ole olleet kovin helppoja (polven rikkoutuminen, epävarmuus sen paranemisesta), mutta niin se kai vaan on, että aina lopussa kiitos seisoo, ennemmin tai myöhemmin.

Nyt keskityn koipeni parantamiseen. Vajaan viikon päästä on seuraava lääkärikäynti, silloin selvinnee, että onko tässä vielä edessä tähystys vai näyttäisikö jalka paranevan itsekseen. Kauhean hyvältä se ei vieläkään tunnu ja tuo kokeen läpi rämpiminen sunnuntaina ei polvea ainakaan parantanut. Juuri nyt näyttää siltä, että agilityt on tältä vuodelta liidelty, eli suunnitellusta tauosta tulee ajateltua aika rutkasti pidempi. Onneksi agilityn suhteen ei nyt ole mitään paniikkia, SM-nollat on ensi vuodelle jo kasassa, joten lomaillaan nyt sitten. Ei se varmasti pahaa tee meille kummallekaan.