Into on kotiutunut hyvin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on päivä päivältä enemmän. Nyt kun sää on vähän lauhtunut, on päästy enemmän uloskin. Siellä se mennä viuhtoo mahanalus jalkoja täynnä. Svante on yrittänyt haastaa Intoa  kovasti leikkeihin, mutta Svanten liikkeet ovat vielä _hiukan_ turhan nopeita Intolle, joka tuntuu olevan aina kierroksen (tai kaksi) jäljessä. Aika korjannee tämän asian aika nopeasti.

Ajan toivon auttavan myös Inton ja Ansan suhteisiin. Ansa on edelleen aika nihkeänä ja nyt olemme pitäneet koirat vallan erillään. Ansahan ei voi sietää pikkukoiria, ilmeisesti se laskee Inton sellaiseksi, eikä suostu ymmärtämään, että Into on pentu. Mutta lienee viikkojen kysymys, kun Into menee koossa Ansan ohi ja ehkä sitten saadaan sopu sillekin parivaljakolle.

Aluksi Into nukkui paljon, piti aina pienen leikki-/riehuntatuokion välissä. Nyt homma on kääntynyt niin päin, että Into riehuu paljon, vetää aina pienet nokoset välissä ;-). Erityisen ihastunut Into on koirien vesikipossa uimiseen, siintäneekö silmissään tulevaisuus uutena sievisenä tai ainakin vesipelastusalan ammattilaisena. Tästä harrasteesta on herralle huomautettu kerta jos parikin aika selväsanaisesti. Toisinaan ei vaan malta ja sitten pitää kauhoa vapaauintivetoja puolen metrin päästä vesikiposta (vissiin sitä kuivaharjoittelua). Toisinaan taas Into istuu enkelinomainen ilme kasvoillaan vesikipon vieressä ja napittaa minua silmiin kuin sanoen, että mene vaan, minä kyllä vahdin tätä vesikippoa.

Mutta on se niin ihq <3... Tiedättekö muuten, mikä on maailman pehmein paikka? Se on pienen bordercollien poski, silkkaa silkkiä (ainakin silloin, kun sillä on suu kiinni ;o) ).

Tänään olisi ollut agilitytreenit, mutta olen niin kauheassa flunssassa, että päätin jättää väliin. Kun kerran kipeänä pitää olla, niin voisi sitä olla sitten samointein sen verran, että voisi jäädä sairaslomalle muutamaksi päiväksi pitämään Intolle seuraa :-).