Eilen tuli Intolle täyteen 13 viikkoa. Sen kunniaksi Into pääsi taas tallille mukaan katselemaan Saiman ratsastustuntia. Ihan vähän siinä odotellessa tehtiin sivulletuloja ja leikittiin. Talli on ympäristönä Intolle jo aika rutiinia ja se ei jaksa hevosistakaa pahemmin kiinnostua. Parasta siellä on se päättymätön pienempien ja isompien rapsuttavien (tyttöjen) käsien tulva. Intosta kun kaikki ihmiset ovat _niin_ ihania ja tuonne talliympäristöön on valikoitunut sellaista ainesta joiden mielestä Into on _niin_ ihana. Nyt se ehti kaivamaan myös kohtuullista kokoa olevan kuopan tallin seinustalle, kun keskityin seuraamaan Saiman ratsastusta :-o.

Illalla tehtiin virallinen punnitus ja vaaka näytti 8,2 kiloa. Ja tässä virallinen potretti innovatiivisesta Intosta. Miksi olla kuin muut (ja kyllä, kuvassa on myös koira).

438572.jpg

Tänään otettiin lenkin jälkeen pihassa vähän merkille menoa. Nyt ihan hyvin. Tosin edelleen vilkuilee merkkiä vähän "sillä silmällä", mutta nyt kuitenkin meni lelulle ihan OK. Myös sivulletuloja tehtiin ja nekin ihan OK, tosin haluaisin liikkeestä jo hiukan itsenäisemmän, edelleen vaatii avustustani mielestäni liikaa. Pitää vissiin ottaa vähän erilainen strategia jatkossa, että ei jämähdetä vallan tähän namilla vedättämiseen.