Tänään on hiljalleen alettu tehdä paluuta arkeen. Omalta osaltani päätin tehdä sen rankimman kautta ja trimmata koirat. Kyseinen homma on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa ja koska tällä hetkellä päivä on jo niin pitkä, että karvakasoja joutuu ulkoiluttamaan päivän valossakin, oli asiaan pakko tarttua. Tuli siis kynittyä Elvis, saksittua Oiva ja silvottua Svante (no ihan pieni vekki vaan korvaan). Aivan hirveä homma, useampi tunti meni ja oma selkä siinä sivussa. Jälki ei ole erityisen kaunista, mutta ovatpahan edes hitusen siistimpiä. Oivan turkki on kyllä sellainen koetinkivi, että taas meinasi hermot mennä ihan täysin. Sillä on niin järkyttävän paksu turkki, että siihen eivät sakset meinaa purra ollenkaan. Ohennussaksilla on ihan turha edes yrittää, terävienkin kanssa meinaa itseltä loppua jaksaminen. Mietinkin jo, että taidan seuraavalla kerralla kiikuttaa sen jonnekin trimmaamoon ja saavat siellä vetää koneella sen kaulan alueen karvat, se on se kaikkein hankalin paikka.

Mutta nyt on trimmattu, sitten olisi enää pesu...

Into ei saksittavaksi joutunut, mutta osallistui kyllä muuten oikein aktiivisesti operaatioon pöllimällä milloin kampaa, milloin harjaa, milloin kynsisaksia. Niitä olikin sitten aina kiva etsiskellä pihamaalta, kun se unohteli niitä sinne tänne.

Inton kanssa tehtiin tänään ihan pienet tottelevaisuustreenit. Vähän sivulletuloja, seuraamista, kaukojen asentoja ja merkkiä. Hienosti oli kaikki jutut muistissa, vaikka viikkoon ei oltu mitään tehtykään.

Illalla kävin vielä Svanten kanssa pienellä juoksulenkillä (juoksu ja juoksu, jotain lönköttelyä se oli, kun sauvakävelijätkin taisivat melkein mennä ohi), lähinnä testailin, että kestääkö oma polveni. Ihan hyvin kesti, joten nyt pitää sitten hiljalleen alkaa kasvattamaan matkaa ja vähän vauhtiakin. Svante oli alkumatkasta ihan kierroksilla, vinkui ja pyrki kiskomaan, mutta onneksi sitten rauhoittui ja tyytyi jolkottelemaan hissutteluvauhtini tahtiin.