Kiitos kesälomien, tänään päästiin hakuilemaan jo aamupäivästä. Olimme siellä Nokian takametsissä ja sää ei varsinaisesti suosinut, vaan vettä ripsoi jonkin verran. Onneksi ei sentään ihan kaatamalla satanut.

Intolle otettiin neljä maalimiestä, kaikki samalle puolelle, koska sieltä kävi hyvä (joskin jonkin verran pyörivä) tuuli. Ensimmäinen otettiin hajuhakuna, eli menimme maalimiehelle Into liinassa ja haimme hajun, jonka jälkeen palasimme takaisin kohti keskilinjaa ja lähetin Inton sieltä. Tämä ihan OK. Loput kolme otettiin nyt ensimmäistä kertaa niin, että lähetin Inton keskilinjalta ilman tuota hajun hakua. Maalimiehet eivät olleet kovin syvällä alueella. Yhdellä maalimiehellä Into meni ohi ja pyöri alueella jonkin verran, mutta löysi sitten itse. Kaksi muuta hyvin, varsinkin viimeinen oli oikein hieno, viivasuorasti maalimiehelle!

Kun olimme hakutreeneistä hetken toipuneet, pakkasin autoon (kaikki) koirat ja lapset ja ajoimme Keskisentien maastoihin etsimään vähän mustikoita. Marjastajia oli liikkeellä paljon, eli paikka piti valita sen perusteella, että lähistöllä ei näkynyt muita autoja. Syykin autojen puuttumiselle selvisi melko pian; marjat oli jo joku ehtinyt poimimaan. Löytyi sieltä nyt kuitenkin sen verran mustikoita, että tavoitteena olleet piirakkamarjat ja yksi rasiallinen pakastimeenkin saatiin kasaan. Jonkin verran marjastamisintoamme latisti myös alueelta bongaamani kyy :-o. Pari tuntia kuitenkin tuli ulkoiltua ja koirat liikkuttivat itseään melkoisella tehokkuudella koko ajan. Nyt aivan erityisesti korostui Oivan vanheneminen, se ei paljoa viitsinyt ryntäillä. Myös Elvis oli vähän vaikeuksissa vaikeakulkuisemmassa maastossa ja selvästi väsymisen myötä takajalkojen käyttö huononi entisestään. Nuorisojengi (Into ja Ansa ja vähän Svantekin) sen sijaan otti ilon irti ja meno oli melkomoista. Ja kotona sitten tehtiin se marjapiirakka, hyvää oli!

Illalla otin sitten Inton kanssa vielä pienet tokoilut. Ontumisen takia oli reilun viikon tauko ja se kyllä näkyi etenkin seuraamisessa, joka oli taas vähän sitä sun tätä. Ruutua otin ihan lelun sinne vieden, ei mitään mainittavaa. Pari luoksetuloa hyvin ja kaukoista vain sellainen testikierros, asennot olivat muistissa. Nyt pitääkin sitten ryhdistäytyä ja yrittää treenailla vähän aktiivisemmin, kun koirakin (onneksi!) on taas kunnossa.