Vai onko se alamäki vai ylämäki? Eikös alamäki ole sitä mitä on helpompi mennä, mutta toisaalta se vie aina vaan alaspäin. Ja ylämäkeen on taas raskaampi puskea, mutta tie vie kohti huippua.

Kisattiin siis agilityssa sunnuntaina, Tamskin kisat ja kolme starttia. Heti on pakko sanoa, että paremmin meni kuin viime viikonloppuna, Svante tuntui paremmalta ja muutenkin oli ehkä enemmän sellaista tekemisen meininkiä. Mutta tuloksilla ei nytkään tarvinnut kyllä ylpeillä.

Ensimmäiseltä agilityradalta vitonen, keinun ylösmenokontakti. Aa ja keinu mentiin peräkkäin ja väliin piti tehdä jyrkkä 180 asteen kurvi, takana houkutteli vielä putki. Minun ainoana tavoitteenani oli tehdä se aan kontakti ja menin alastulolle ottamaan Svantea vastaan. Kontakti tehtiinkin huolella, mutta sitten meno keinulle jäi turhaan ahtaaksi ja työnsin Svanten keinusta sivuun, sieltä se sitten punnersi itsensä jotenkin vaikeasti suoraan sinne keinun puoliväliin ja ylösmeno jäi väliin. Aikaakin tuossa sähellyksessä kului jonkin verran, kuten myös kontakteilla jotka otettiin nyt huolella ja loppuun asti, puomillakin vaadin Svanten alas asti. Muuten ihan OK rata.

Toiselta agilityradalta virheitä tulikin sitten vähän enemmän. Svante roiskaisi puomin, aalla otin sitten tosi tiukalla käskytyksellä, tekikin hyvän kontaktin, mutta valui vähän liian alas, joten pysähtyi kaikki neljä tassua maassa, tästä kielto (olen kuvitellut, että tuosta pysähtymisestä annetaan hylly, mutta eipä tuolla nyt niin väliä) ja mahtoiko siellä sitten vielä yksi rima tulla jossain tiukassa kurvissa, en ole ihan varma.

Viimeisenä tosi hankalan oloinen hyppyrata, etenkin "loppusuora" oli aika haastava. Svante pudotti ekan riman ja loppusuoralla sitten jo luovutin kävelyvauhdiksi, mutta sillä vitosella sitten kuitenkin maaliin. Ajasta ei havaintoa, koska meidän ja toisen koiran ajat olivat menneet "putkeen" ja sovimme sitten, että kokonaisaika jaettiin tasan meille molemmille. Eipä tuolla ollut merkitystä suuntaan tai toiseen, kun ei nollasta ollut kyse.

Parempaa tekeminen siis oli kuin viime viikonloppuna, mutta aika takkuista edelleen. Saattapi olla, että jätän nyt suunniteltuja kisoja väliin, kun ei oikein huvita ja nappaa. Ensi viikonloppuna on Lempäälässä neljä starttia, sinne on ilmoittauduttu ja sinne mennään, mutta sitten siitä seuraavat viikonloput (Orivesi ja Ylöjärvi) saatetaan jättää väliin. Piirinmestaruuksia pitää vielä miettiä.