Liekö laiskuus riesana, kun ei meinaa millään jaksaa kirjoitella tänne blogiin...

Perjantaina siis hakuiltiin Nokian radalla. Intolle kaksi maalimiestä, toinen umpipiilossa ja toinen maakuopassa. Molemmilta hain hajumielikuvan, silti pyrki lähtemään tosi rajusti sivuun. Ekalta hain hajun uudelleen ja lähetin lähempää, jolloin OK. Samoin toiselta jouduin hakemaan hajun uudestaan ja muuttamaan vähän lähetyskulmaa, jolloin meni hienosti. Outoa oli nyt tuo, että yritti lähteä ihan mihin sattuu, vaikka selkeästi merkkasi molemmat maalimiehet. Pitää nyt vaan jatkaa näitä ja hakea onnistumisia.

Olin Inton kanssa toiseksi viimeinen koira, joten jäin sitten autoille odottelemaan muita enkä viitsinyt enää kivuta takaisin radalle (jokainen Nokian radalla ollut ymmärtää kyllä miksi). Päätin siinä odotellessa ottaa sitten Svanten kanssa vähän tottista. Tehtiin seuraamista, joka oli todellakin vietikästä, sellaista pohkeenväistön ja polkan välimuotoa, kaikki jäävät, joissa oikeat asennot. Luoksetulot tuli lujaa, mutta yritti tulla suoraan sivulle, vaikka käskysana olikin kom. Tämä ihan ymmärrettävää, kun olen tokossa siirtänyt sen tulemaan suoraan sivulle ja siellä tekeekin sen hyvin. Esteet lennokkaasti ja vauhdilla ja eteenmeno "tyhjään" maahanmenoineen aivan super. Tantsu oli varsin näppärä eläin!

Inton kanssa illalla vielä kotipihassa vähän tokoa, liikkeestä maahanmenoon on nyt käskysanaksi päätetty down, maa saa olla kaukoissa ja plats sitten on se pää maahan-juttu. Otin naksulla ja makupaloilla ja heti alkoi toimimaan. Lelun kanssa hidastuu heti, kun alkaa kyttäämään. Luoksetulossa käytin leirillä Sarin ja Troyan treenissä käytettyä kikkaa, jossa narulelu on tuossa edessä lantion kohdalla. Nyt Into tuli loppuun asti lujaa, tosin yritti heti napata lelun, mutta uskon että tätä kautta saan loppuasennon kuntoon. Seuraamisessa hinkattiin edelleen käännöksiä ja perusasentoja. Itse seuraamisessa paikka on ihan hyvä, mutta perusasennoissa tulee ehkä vähän liian eteen.