Sm-nollien keruu piti aloittaa Takutien kisoissa tänä viikonloppuna (kaksi starttia sekä lauantaina että sunnuntaina), mutta aina ei käy niin kuin suunniteltiin tai jotain. Persiilleen siis meni kaikki viikonlopun startit.

Lauantaina olimme varmaan huonompia kuin ikinä. Svante oli ihan pihalla, se ei keskittynyt eikä kuunnellut vaan surffaili ihan omiaan. Kaksi hyllyä tuloksena, molemmilla ampui putkeen kun ei pitänyt (siis Svante, kaikkien antiputkihullujen äiti).  Toisella radalla tosin roiskaisi puomin kontaktin hiihdeltyään ensin puomia vartin verran ja meni sitten sinne putkeen, kun jäin miettimään, että otanko sen heti takaisin puomille vai en. Otin sitten sen putken jälkeen. Toisella valitsi putken hypyn sijaan paikassa, jota en osannut yhtään varoa, koska Svantea ei putket yleensä kyllä vedä pennin vertaa. Lauantain fiilikset oli kyllä niin huonot ettei ole tosikaan ja suunnittelin vahvasti jättäväni sunnuntain startit väliin.

Sunnuntaina päätin sitten vähän ennen kisapaikalle lähtöä leikata koirien kynnet (älykästä!) ja onnistuin vetäisemään yhden Svanten kynnen ihan kunnolla liian pitkälle ja veri lensi oikein urakalla. Vissiin joku alitajunta yritti saada minua jäämään kotiin... Verenvuoto onneksi sitten kuitenkin tyrehtyi ja lähdimme kisapaikalle kokeilemaan, että kestääkö kynsi. Sunnuntain agilityradalla kontaktit tehtiin sentään huolella (joskin hitaasti), mutta sitten Svante kiersi yhden hypyn ja käväisi aalla vähän omiaan. Se oli sitten siinä. Tämä rata nyt sentään sitten jatkettiin loppuun asti, muulla radalla ei ongelmia. Viimeisenä oli sitten kohtuullisen haastava hyppäri, jossa oli keskellä rataa neljä putkea, joita mentiin sitten vähän sieltä, täältä ja tuolta. Tämä oli meiltä ohjauksellisesti ihan ongelmaton rata, mutta vedätin yhdessä kohdassa vähän liikaa ja Svante pudotti riman. Vitosella olimme sitten kolmansia. Onneksi tuo viimeinen rata oli sitten edes vähän sinne päin, muuten olisi pian ollut katkolla koko agilityharrastus!

Mutta onneksi pojasta polvi paranee; Svanten tytär Ritu sai tänään ykkösistä kolmannen nollansa ja siirtyi kakkosiin, onnea Heli ja Ritu!!