Eilen taas paimenneltiin. Illan teemana oli rauhallinen odottaminen ja se ainakin jollain tasolla onnistui. Huomattavasti rauhallisemmin Into oli nyt kuin mitä aiemmilla kerroilla (ja yhtään hihnaakaan ei purtu poikki :D ).

Itse paimennuksessa menimme taas sinne isolle laitumelle, tai ei kai se mikään iso ole, mutta isompi kuin se viime kerran "häkki". Into pidettiin liinassa ja tein nyt siellä isommassa tilassa periaatteessa samaa harjoitusta kuin viimeksi, eli kuljeskelimme vain lampaiden perässä ja pyrin pitämään Inton rauhallisena ja kontrollissa äänellä. Liinasta sitten huomautus jos ei meinannut kuunnella. Into pysyi ihan kohtuullisesti käsissä eikä pahemmin lähtenyt ryysimään lampaiden perään. Ehkä sille hiljalleen alkaa muodostumaan sellainen käsitys, että a) minullakin on hommassa joku rooli ja b) ihan koko ajan ei tarvitse mennä ihan täysillä. Eli varmaan jatketaan vielä samaan malliin jatkossakin.

Paimenkoirana Into vaikuttaa (ainakin tässä vaiheessa) melko kovalta. Se ei ole paljon hätkähdellyt, vaikka sitä on huomautettu ja otettu välillä aika tiukastikin, eli haasteita saattaa olla tiedossa tulevaisuudessa (tälläkin saralla).

Veli Viljo oli taas ihan superpaimentaja, meni taas tosi hienosti. Myös Pingu oli paimentelemassa ja oli ensikertailaiseksi aivan loistava.