Tänään lähdimme tyttöjen ja koirien kanssa juuri ennen pimeää lenkille ajatuksena ehtiä tekemään pieni metsälenkki. Pojat olivat tarhassa, josta ne otin ja sinkoilivat totuttuun tapaan pitkin pihaa, Oivalle jouduin ärähtämäänkin omenoiden syönnistä (sen suuri intohimo).

Kävelimme muutaman sata metriä ihan normaalisti, mutta sitten Oiva alkoi liikkumaan aika haluttomasti ja vaikutti vähän kuolaavan, ajattelin, että sillä on jostain syystä huono olo. Pääsimme metsän reunaan jossa pysähdyin päästääkseni koirat irti, kun Oiva romahti. Se meni siihen maate, kuolasi vaan aivan hirveästi, eikä suostunut liikkumaan. Puhelinta ei tietenkään ollut mukana, mutta onneksi sentään edes lapset, joten ei muuta kuin Saima juoksemaan takaisin kotiin hakemaan Juhaa ja autoa. Jouduimme Juhan kanssa nostamaan Oivan auton ja kotona Juha ja Saara nostivat Oivan sisälle, jossa se vain kuolasi, eikä liikkunut ollenkaan. Kun itse pääsin kotiin muutamaa minuuttia myöhemmin alkoi Oiva ripuloimaan. Tai ei se edes ripuloinut, vaan sitä ripulia vaan tuli, oli koira sitten seisomassa tai makuulla.

Aloin olla jo aika paniikissa, kaikenlaista on tullut nähtyä, mutta tuollaista romahdusta ei ikinä. Yritin soittaa henkilääkäri Annelle, mutta en saanut kiinni. Sitten päivystävälle, mutta vastaaja vain sielläkin. Yritin paria eläinlääkäriasemaa, mutta ei ketään enää paikalla (kello oli jo yli seitsemän), lopulta sain sitten kuitenkin onneksi päivystävän kiinni ja kun kerroin tilanteen, pyysi hän meidät heti sinne paikalle. Kannoimme taas Juhan kanssa edelleen ripuloivan ja aivan älyttömästi kuolaavan Oivan autoon ja olin päivystyksessä vähän ennen kahdeksaa.

Oiva laitettiin heti tippaan, lisäksi se sai pahoinvointilääkityksen, kipulääkettä ja penisilliiniä suoraan suoneen. Se oli lähes tajuton, makasi vain ja kuolasi. Ripuli oli jo muuttunut vereksi ja sitä tuli paljon. Varmuuden vuoksi Oivalle annettiin myös K-vitamiinia (rotanmyrkyn varalta). Oivan sisäelimet ultrattiin, perna näytti laajentuneelta, mutta se saattoi johtua kivusta. Mitään suoranaisesti kasvaimiin tai sisäiseen verenvuotoon viittaavaa ei löytynyt.

Kaikkiaan olimme päivystyksessä yli kaksi tuntia, Oivaan laitettiin nestettä pari litraa. Siltä otettiin verinäytteitä, jotka kävin itse kotimatkalla tyrkkäsemässä Vetlabin postilaatikosta sisään. Tämän hetkinen diagnoosi on raju suolistotulehdus, huomisten veriarvojen jälkeen tiedämme lisää. Eläinlääkärin mukaan Oivan olisi ollut syytä jäädä tehohoitoon yön yli, mutta koska sellaista mahdollisuutta ei täällä ole, tuli se yöksi kotiin ja menemme sitten heti aamusta takaisin tiputukseen. Nyt Oiva makaa kylpyhuoneen lattialla (jonne se rojahti, kun oli ihan pakko vähän pestä sen karmeassa kunnossa olevaa takapuolta), en ole raaskinut siirrellä sitä, nukkukoon siinä, jos kerran haluaa. Se ei tällä hetkellä jaksa liikkua kuin muutaman metrin kerrallaan. Vettä se joi ja verenvuoto takapuolesta näyttäisi vähän laantuneen. Nyt vaan toivotaan parasta ja pidetään tiukasti peukkuja. Pitkä yö tiedossa, sillä en todellakaan uskalla itse mennä nukkumaan ja jättää Oivaa valvomatta. Onneksi se vaikuttaa nyt rauhalliselta, eikä niin kivuliaalta, eli olo on varovaisen toiveikas.

Mutta aivan kamala ilta, siis ihan hirveä. Toivottavasti en joudu toiste tällaista kokemaan. Olin yhdessä vaiheessa aivan varma, että Oiva kuolee käsiini ja vaikka matka eläinlääkärille ei kestänyt kuin vartin verran, tuntui se ikuisuudelta.