On se ihme koira. Täällä se kuljeskelee ja heiluttaa häntää ja on kuin mitään ei olisi tapahtunut (ellei jalassa olisi vielä kanyylia tippaa varten).

Yö meni varsin rauhallisesti. Olin saanut ohjeeksi antaa Oivalle ja Canikuria ja vettä, jos se haluaa (varovasti). Ensimmäisen Canikurin ja vedet se oksensi joskus puolen yön aikaan. Annoin yhden jälkeen uuden ja vettä vielä varovaisemmin (Oiva olisi halunnut juoda enemmänkin). Nämä pysyivät sisällä. Vähän ennen kahta uskalsin mennä itsekin nukkumaan, koska tilanne vaikutti rauhalliselta. Laitoin kellon soimaan kolmelta, jolloin tarkistin tilanteen. Oiva nukkui ihan levollisena. Annoin sille taas Canikurin ja vähän vettä.

Seuraavan kerran nousin viideltä ja käytin Oivan ulkona. Se sama Oiva  joka illalla romahti kahden metrin kävelyn jälkeen jolkotteli pihassa kuin ei mitään. Nyt uskalsin antaa sille jo vähän reilummin vettä, jotka joi kaikki.

Nyt siis kaikki näyttää uskomattoman hyvältä.  Todennäköisesti menemme eläinlääkärille vasta vähän myöhemmällä (klo 11 aikaan), jolloin verikokeiden tuloksetkin ovat ehkä jo tulleet, mitään akuuttia tarvetta Oivan tippaan saamiselle ei tällä hetkellä ole, se juo ja neste pysyy sisällä. Olisimmeko niin onnekkaita, että selvisimme säikähdyksellä?