Siltä ainakin välillä tuntuu. Tänäänkin siis ohjelmassa agitreenit, tällä kertaa Mouhijärvellä ja Svanten kanssa.

Tehtiin pari pätkää. Hinkattiin teitä vieläkin tehokkaammiksi ja muutenkin haettiin maksimaalisia tehoja koirasta irti. Toisella radalla ollutta puomia otettiin sitten lopuksi aika paljonkin, kun Svante alkoi jostain syystä hiippailemaan kontaktille ja pysähtyi liian aikaisin. Maria piti namikippoa ja houkutteli Svantea ja näin saatiin se tulemaan lujaa loppuun asti. Sitten tuli hyvin jo pelkälle kipollekin.

Kaikkiaan ihan kivat ja hyvät treenit.

Aiemmin illalla tokottelin Inton kanssa jonkun verran. Lenkin varrelle osui sopiva (jollain tasolla) valaistu nurmikkopläntti ja siinä sitten pistettiin treenit pystyyn. Ensin seuraamista, joka oli taas aluksi vähän sellaista mitätöntä. Paikka on oikea ja kontakti pysyi, mutta jotain siitä puuttui. En sitten jäänyt sitä hinkkaamaan vaan otetiin luoksetuloa, ensin suoraan eteen (tömäytti päin aika kunnolla) ja sitten vauhdista palkaten. Into tulee kyllä tosi lujaa, eli tuota eteentuloa pitää treenata, että oppii hakemaan sen oikean jarrutusmatkan.

Maahanmenot olivat tosi hyviä tänään, palkkasin nopeasta menosta, en odotuttanut tällä kertaa. Liikkeestä istumiset olivat myös nopeita, niitä (edelleen) autoin namikädellä. Seisomiset vähän levottomia, mutta hyvin niitäkin saatiin onnistumaan. Lopuksi otin uudelleen seuraamista ja nyt sujui jo paljon paremmin. Hyvästä pätkästä napsahti palkaksi narupallo ja siihen lopetettiin treenit tällä erää.

Isot pojat olivat odotelleet siinä nurmikon reunalla käskyn alla ja vieressä olevalla kävelytiellä kulkeneet kuuluivat ihastelevan niin tottelevaisia koiria. Vaan ylpeä olin pojista itsekin, kun siitä kulki ohi täysin hallitsematon, remmeissä sinkoileva ja räksyttävä parivaljakko. Omistaja raahasi koiransa siitä muutaman metrin päästä ohi ja pojat vain olivat paikoillaan. Intokin malttoi rähinästä huolimatta keskittyä treeniinsä oikein hyvin. Aina toisinaan sitä saa olla tyytyväinen itseensä ja siihen, että on edes jonkin sortin perustottelevaisuuden saanut koirilleen rakennettua. Vaan mahtaisimmepa olla oikea kulmakunnan kauhu, jos näin ei olisi ja kulkisin tuolla 120 kiloa hallitsematonta uroskoiraa hihnojen päässä riekkuen :D.