Lauantaina vein Saaran ja Ansan agitreeneihin ja päätin mennä itse tokoilemaan Inton kanssa sillä välin. Vettä tuli kuin Esterin ahterista ja kenttä oli märkä, sellainen höllyvä. Pimeääkin oli. Mutta treenata piti, kun kerran niin olin suunnitellut.

Ensin seuraamista, joka oli tosi huonoa ja jossa perusasentoja ei meinattu saada aikaiseksi ollenkaan. Intoa selvästi inhotti se märkä, lilluva hiekkakenttä. Sivummalta löytyi vähän pitävämpää ja kuivempaa alustaa ja siinä saatiin ihan kivoja pätkiäkin sitten aikaiseksi. Sitten ruutua (pimeässä, haloo ääliö!). Noh, kyllähän se sinne meni, mutta ei ne mitään huippusuorituksia olleet, pakko oli silti hinkata. Lopulta itsekin tajusin, että olosuhteet on syvältä ja tässä ei ole mitään järkeä, joten etsin kentältä sen kuivemman paikan, otin pari vauhtiluoksetuloa ja noutokapulan luovutuksia ja nämä tosi hyviä. Siihen hyvään fiilikseen päätimme sitten lopettaa ja häipyä. Ehkä ainoa viisas ratkaisuni sinä iltana.

Saaran treenit olivat vielä kesken, joten menimme Inton kanssa katselemaan ja siinä odotellessa Intokin sai pompata pari hyppyä ja tehdä vinokepit pariin kertaan. Pääsi se ryntäämään myös rataa tekevän koiran perään, josta lennähti tehokkaalla niska-perse -otteella takaisin paikalleen ja ilmeisesti otti tilanteen sen vaatimalla vakavuudella, sillä ei liikahtanut kyllä sitten enää mihinkään. Hengittää sentään uskalsi :).