Lauantai-iltana meillä oli J-pentueen pentuetapaaminen T-treenien yhteydessä Keravalla. Sinne siis hurautimme Intonkin kanssa. Paikalla olivat lisäksemme Veli Viljo, Troya ja Matti-isi ja Skye-äiti.

Inton kanssa teimme oikeastaan melkein kaikkea. Ensimmäisellä kierrokselle otimme luoksetuloa, noutoa ja seuraamista. Edelleenkään Into ei tuolla parkkihallissa (liukkaasta alustasta johtuen?) liiku ihan täysillä, mutta ehkä vähän paremmin kuin viimeksi (tai sitten osasin jo henkisesti vähän etukäteen varautua). Luoksetulossa liukui taas vähän ohi ja noudossa oletti olevansa tekemässä vauhtinoutoa, mutta muuten ihan OK. Seuraaminenkin tuntui nyt ihan kivalta, eli ehkä se todellakin vähitellen edistyy.

Toisella kierroksella otin jääviä, sitä ruutua ja kaukoja. Jäävät ihan OK, ruudussa teki sitä pyörimistä ja ennakointia ja sainkin hyviä vinkkejä (paljon vaan valmista palkkaa ja läpijuoksuja), kaukoissa Into ei oikein keskittynyt ja sähelsi ja tarjoili sitten taas vähän omia temppujaankin sinne sekaan. Kivasti Into taas pystyi tekemään ja malttoi, vaikka ympärilläkin vähän tapahtui. Ohjeeksi tuli (taas) edetä, vähentää palkkausta ja harjoitella palkkaamattomuuttakin jo... Uh, miten se onkin niin vaikeata mennä eteenpäin, jotenkin sitä vaan hinkkaa samoja juttuja koko ajan. Mutta kai sitä täytyisi, Zici-velikin korkkasi lauantaina kisauransa kevyellä 200 pisteen suorituksella ja Numa-sisko nappasi sunnuntaina ykköstuloksen avoimesta. Ihanhan tässä alkaa tulla suorituspaineita ;-).