Maanantaina taas agiliidettiin Viskin kanssa.

Ensimmäinen rata oli ihan katastrofi, Viski sinkoili, huusi ja räiski rimoja. Itse olin  ihan jäässä, enkä osannut ratkaista pattitilanteita mitenkään. Jotenkin saimme radan melkein rämmittyä läpi ja sitten päätin ottaa aikalisän ja luovuttaa ennen kuin menee hermot täysin.

Toinen oli jo parempi, mutta tosi suuria ongelmia oli keppien jälkeisillä kolmella hypyllä, jotka piti kaikki tehdä takaakierroin. Kaksi ensimmäistä meni hyvin, mutta kolmas, johon yritin tehdä takanaleikkausta ei meinannut onnistua millään, vaan Viski lähti aina ottamaan minuun etäisyyttä, enkä meinannut millään saada sitä sen hypyn oikealle puolelle. Onnistuihan sekin sitten lopulta.

Kolmas rata pelasti sitten illan, se tempaistiin nollalla laakista läpi \o/. Oli toki helpoin noista kolmesta, mutta sisälsi kuitenkin mm. yhden välistävedon, jonka Viski teki superisti!

Intokin pääsi vähän kokeilemaan keppejä ja pujotteli oikein hyvin. Otin kerran sellaisen suoran, jossa oli hyppy, rengas ja kepit ja tosi hienosti meni kepeille sisään, vaikka tuli aika kovaa. Agility etenisi Inton kanssa kyllä vauhdilla, kun vaan ehtisi treenaamaan.

Ennen agitreeneihin lähtöä otin kotipihassa vähän ruutua. Tämäkin oli ensin ihan hukassa, Into meni ruudun sivuun joka kerta, vaikka kävin näyttämässäkin paikan. Meinasin jo ihan hermostua ja vähän jo ärähdinkin Intolle. Sitten onneksi ymmärsin nollata tilanteen, vetää henkeä ja aloittaa alusta. Siirsin ruudunkin eri paikkaan. Tein useamman toiston niin, että vein lelun aina salaa ruutuun ja lähettelin Intoa sinne. Nämä menivät hyvin. Mutta vaikeaa on tuon ruudun kanssa kyllä.