Tiistaina päästiin taas Inton kanssa agiliitämään. Eka pätkä oli helpohko, paljon sellaista pyörittämistä, jossa ohjaaja ei pahemmin liiku ja sitten pituuden kautta putken jälkimmäiseen päähän. Tämä meni meiltä tosi hyvin, muutaman esteen ajan homma jo melkein tuntui agilitylta :).

Toinen pätkä pudottikin sitten taas maanpinnalle. Siinä oli pari välistävetoa, joita me eikyllä osattu, kokeiltiin aika monellakin tapaa. Sitten sellaisen hyppysuoran jälkeen sain Inton väärään päähän putkea. Heti jos yhtään heilautan kättä, ottaa Into heti mielellään tosi paljon etäisyyttä ja niin kävi tässäkin. Putkesta kepeille melko hyvin ja pujotteli nätisti loppuun asti.

On meillä kyllä hommaa, että saataisiin tuo agi edes johonkin kuosiin. Tällä hetkellä olisi intoa ja halua, vain aikaa puuttuu. No, ensi viikolla alkaa ns. intensiivikurssi, eli kahdet treenit viikossa, tosin vain kolmen viikon ajan, mutta uskon ja toivon silti, että kehitystä tapahtuu.

Illalla sitten iltalenkin yhteydessä snadit tokoilut. Seuraamista, jossa painopiste käännöksissä. Itsestä tuntui vähän paremmalta, mutta vaikea sanoa, että miltä näytti. Maahanmeno oli hyvä ja nopea, luoksetulossa palkkasin vauhdista ja seisomisessa sitten meni taas maahan. Argh. Välillä aina sotkee, välillä sitten ei taas mitään ongelmaa. Sitten vähän lisää seuraamista ja lopuksi kaukoja sarja m-i-s-i-m, joka hienosti (etäisyyttä kolmisen metriä). Ihan kivat minitreenit.