Inton kanssa on tokoteltu pienesti takapihalla sekä keskiviikkona että tänään.

Keskiviikkona otettiin seuraamista namilla, joka tuntui tosi hyvältä. Myös liikkeestä istumiset olivat nopeita ja napakoita. Ruutukin löytyi, kertaalleen jopa karkasi sinne ilman lupaa. Kyllä sillä siis siitä paikasta on jonkinlainen käsitys. Tunnarissa ahnehdin, eli kun oma löytyi piilotettuna niin hyvin, aloin turhaan vaikeuttamaan ja sitten Into nosteli vääriä. Palattiin takaisin helpompiin ja sitten meni ihan hyvin. Kaukoissakin oli yllättävän rauhallinen, mutta silti säpäkkä ja tarkka. Luoksetulon stoppeja otettiin ihan lähietäisyyksiltä, mutta näistä en saa sellaisia kuin haluaisin... En kuitenkaan luovuta vielä, tässä on pitkä talvi aikaa treenata :).

Tänään treenailtiin jo vähän hämärämmissä olosuhteissa, eli suunniteltu ruututreeni jätettiin väliin. Seuraamisella aloitettiin ja se oli ihan OK, mutta ei kuitenkaan niin hyvää kuin mitä nyt on ollut. Tunnarissa ei tuonut kertaakaan väärää, kerran nosti, mutta sitten korjasi ja vaihtoi. Intolla on siis selvästi käsitys siitä, että mitä pitäisi tehdä. Nyt vaikeutin sen verran, että pistin omaa eri puolille hämykasaa, välillä piiloon, välillä näkyviin. Saatiin paljon hyviä onnistumisia. Lopuksi otin uudelleen seuraamista ja nyt se oli hyvää (namilla siis mennään edelleen). Tein jonkin verran käännöksiä ja nekin ihan kivasti.

Muuten ollaankin illat lenkkeilty kivassa syyssäässä. Tänään raahasin koko porukan pienelle metsälenkille, vähän Oiva väsyi, mutta aika kivasti pysyivät Elviksen kanssa mukana, vaikka vauhti olikin ihan reipasta.