Keskiviikkona oli Svanten vuoro päästä kiitämään Nokialle. Tosin ennen Svanten ageja otin ihan pikaiset tokot Inton kanssa.

Seuraaminen oli vähän turhan tiivistä, oli vähän kierroksia liikaa. Noutoa otettiin puukapulalla, ei suurempia ongelmia. Oikealta palauttaessa jää helposti vinoon, eli tätä pitää treenata. Sitten jääviä erikseen ja sekaisin ja taas Into sekoitteli aika tavalla. Näihin pitäisi myös nyt panostaa ihan kunnolla. Yksittäiset onnistuneet liikkeet ihan hyvin.

Ruutuun menossa meinasi olla pientä ongelmaa, kun Into bongasi maahan jääneen noutokapulan kentän reunalta ja yritti epätoivoisesti mennä aina sinne. Lopulta kävin näyttämässä ruudun ja se onnistui. Sitten kaksi kertaa tyhjään ruutuun, oikein hyvin. Merkille muuten hyvin, mutta Into tarjosi maahanmenoa merkin takana, mistähän sekin nyt tuli? Kun annoin seiso-käskyn, jäi toki seisomaan. Kaukoissa Into oli vähän keskittymätön ja arpoi jonkin verran asentoja itse.

Svante oli agilityssa varsin pätevä. Tehtiin kolme pätkää ja se selvitti ne kaikki aika kivasti. Vähän hämmensi putoilevat rimat, mikä ei ole Svantelle ollenkaan tyypillistä. Täytyy nyt seurailla, että pudotteleeko jatkossakin. Kontakteista radalla oli puomi, jossa palkka aina valmiina ja Svante tekikin nopeita ja hyviä kontakteja. Muutenkin se oli aika nopea ja innokas, taitavahan se on aina :). Kivat ja onnistuneet treenit.