Tiistaina treenailtiin pitkästä aikaa tokoa. Tokon treenaaminen on kyllä tähän vuodenaikaan aika haastavaa, kun on niin pimeää, märkää ja kuraista. Eli hävettävän vähissä on treenit olleet viime aikoina.

Eilen kuitenkin pääsin treenaamaan Annen ja Hannan ja Veli Viljon ja serkkupoikien kanssa. Kentällä oli vielä häivähdyksiä jäästä ja melko pimeääkin, joten esim. ruudun päätin unohtaa vallan. Ensin pari noudot, joissa kapulan otto olisi voinut olla parempi, muuten ihan OK. Sitten seuraamista, jossa raavas työkoirani ei voinut sitten millään ottaa perusasentoja, kun pylly kastuu... Seuraaminen itsessään ihan hyvää. Luoksetulon stoppeja kiertoleikkinä, melko OK, voisivat kyllä olla nopeampia ja terävämpiäkin. Lopuksi kaukoja, lähinnä hinkattiin seisomasta istumaan ja maahan menemistä.

Sitten pitkin jo kiitää agitreeneihin Mouhijärvelle. Meitä oli paikalla vain kaksi ja silti meinasi aika loppua. Oli meille Inton kanssa tosi hankala rata. Alussa oli kolme hyppyä melkein linjassa, kaksi mentiin ihan normaalisti, kolmas kierrettiin takaa. Tämä meni hyvin. Sitten putkeen (aan alla mutkalla), josta kohtuullisen pitkä esteväli hypylle, josta sitten about 180 astetta takaisin ja sellaiselle neljän hypyn ärsyttävävälle epäsuoralle. Tästä ei meinattu selvitä millään. Sen putken jälkeisen hypyn sain menemään ihan kivast, vaikken mitään valssia tai persjättöä sinne ehtinyt edes haaveilemaan. Hienosti Into kuitenkin kääntyi oikein ihan törkkäisemälläkin. Mutta sitten se suora. Kolme ensimmäistä meni hyvin, neljännelle olisi pitänyt ehtiä vähän työntämään tai sitten leikata takana kolmannella. Kyllä sen leikkauksen avulla sain tuon jotenkin selvitettyä, mutta isoilla kaarroksilla. Tätä hinkattiin kerta jos sadaskin, mutta hyvää siitä ei saatu. Tuskaa. Suoran jälkeen kepit, joissa palkka valmiina, ei ongelmia. Kepeiltä kaarrettiin muurille ja muurin jälkeinen hyppy piti ottaa leikaten, hyppy oli tavallaan pystyssä lähestymissuuntaan, eli ajatuksena oli vain heittää koira yli ja sitten jatkaa eteenpäin. Tämänkin kanssa takuttiin ihan urakalla ja alkoi jo mennä usko vissiin meiltä molemmilta. Hyvää ei siitäkään saatu. Loppuradalla ei sitten isompi ongelmia.

Oli taas vaikeaa. Jotenkin on nyt tökkinyt urakalla viime aikoina, tuntuu ei agilityssa onnistu yhtään mikään. Saa nähdä, että siirtyykö meidän kisasuunnitelmat sittenkin vielä vähän edemmäksi kuin vuoden alkuun...