Kotikone on edelleen kaputt (tosin jo korjaamolla), eli tässä lyhyesti viikonlopun touhut.

Perjantaina Svante pääsi taas opiskelijoiden hierottavaksi. Jumeja löytyi samoista paikoista, nyt kuulemma ottivat jo vähän kovempaa ja kireydet antoivatkin hyvin myöten.

Lauantaina Into pääsi pitkästä aikaa hakuilemaan. Oltiin Sääksjärven maastoissa ja pitkästä tauosta johtuen otin ihan helpon perustreenin, neljä maalimiestä. Inton tekemisessä oli enemmän vauhtia kuin järkeä, joten pistot menivät vähän pitkiksi välillä, mutta äijät saatiin toki pois metsästä.

Iltapäivällä tehtiin kotipihassa ihan pienesti tokoa, ruutua (hyvin), tunnaria (hyvin, asenne nyt oikean rauhallinen) ja luoksetuloja läheltä ainakin.

Sunnuntaina tokoiltiin taas pienellä porukalla Tesomalla. Into teki merkkiä ja ruutua (merkin kautta ja suoraan), ruutu alkaa _vihdoinkin_ olemaa mallillaan (kunnes se leviää uudestaan, mutta nautitaan nyt kun voidaan), on sitä hinkattukin. Seuraamista, joka oli ensin vähän levotonta, mutta sitten rauhoittui. Jäävissä ei ongelmia, noudot olivat vähän hitaita, kaukoissa tuli säätämistä seisomastaan istumiseen menon kanssa. On treenattu nyt paljon seisomasta maahanmenoa ja Into ei enää ollenkaan muistanut, että istumaankin voi mennä. Oli kivaa!