Meillä ei edelleenkään (grrr...) ole kotona konetta, joten nyt tiivistelmä viikonlopun touhuista.

Perjantaina pidin ylityövapaan. Päivä olikin sitten yhtä sinkoilua paikasta toiseen. Ensin vein aamulla Saiman kouluun, sitten Saaran Veskalle (TET-harjoittelussa siellä Tiimarissa) ja siitä kiisin itse Oivan ja Svanten kanssa Oivaan. Bongasin Oivalta viime viikolla patin suupielestä ja lisäksi tein sellaisen havainnon, että ihan kuin se ei pystyisi hengittämään nenän kautta, voisiko läähättäminen johtua siitä? Oivan sydän ultrattiin taas kerran ja se on ihan kunnossa, eläinlääkäri vahvisti havaintoni siitä, että Oiva ei todellakaan pysty kunnolla hengittämäämään nenän kautta, lisäksi Oivan suusta bongattiin yksi tulehtunut hammas (samalta puolelta kuin missä se patti on). Myös verikokeet otettiin (tulehdus-, maksa- ja munuaisarvot), jotka olivat ihan OK. Oiva sai antibioottikuurin ja menee uudelleen lääkäriin 10.12., jolloin hammas kuvataan ja tehdään mitä sille pitää tehdä, patista otetaan koepala ja nenää yritetään tähystää (kuulemma hankalaa, mutta kokeillaan).

Svante oli mukana, koska sen anaalit olivat täynnä. Ne tyhjättiin, mutta mitään tulehdusta ei ollut. Eläinlääkäri kehui Svanten hampaita hyväkuntoisiksi ja minä vähän nikottelin, kun juuri viime viikolla havaitsin mielestäni järkyttävän hammaskivikertymän se takahampaissa. No, tarkempi tarkastelu osoitti, että kyseessä ei ole hammaskivi, vaan hampaassa on murtuma ja se on vioittunut. Svante menee hammasremonttiin sitten 29.12.

Eläinlääkärireissun jälkeen ehdin käymään kaupassa ja hakemaan Saiman koulusta ja sitten suuntasimme Anun kanssa kohti RimAn hallia ja Juha Oreniuksen agitreenejä. Valmennusryhmän voimin olimme siis liikenteessä, meitä oli paikalla neljä, eli Tuittu, Svante, Lumo ja Pimpo. Rata oli ihan kisamittainen, muttei mitään hillittömän vaikea, juosta siinä kyllä sai ja kunto meinasikin loppua meiltä kaikilta. Svante selvitti oman osuutensa ihan kunnialla, paria käännöstä hinkattiin ja kellotettiin, mutta kokonaisuutena ihan asiallista menoa. Ohjaajalle vaan lisää aggressiivisuutta ja raivoa. Aika rankat, mutta tosi kivat treenit.

Lauantaina olla möllöteltiin kotona, aika mukavaa. Inton kanssa tein kotipihassa pienet tokotreenit. Seuraamisessa lähinnä käännöksiä, ruutua ja merkkiä ja näitä ihan yhdessäkin, ei ongelmia missään. Sitten tunnaria, jossa vähän hätäilee ja nostelee vääriä, mutta tuo lopulta aina oikean. Tunnari on taas ollut hävettävän vähällä treenillä, eli rutiinia vaan lisää (mutta kun vihaan tunnaria!). Sitten luoksetulon stoppeja eri tavoilla ja kaukoja. Kivaa oli.

Illalla virittelimme Saaran kanssa pihaan jouluvaloja koirien (etenkin Elviksen) suosiollisella avustuksella. Ansalla oli taas kiviprojekteja ja kun Into aikansa Ansan touhuja seuraili, alkoi sekin pyörittelemään kiviä pitkin pihaa... Mallioppimista parhaimmillaan.

Sunnuntai meni myös kotosalla. Koirien kanssakaan ei tehty mitään hyödyllistä. Inton ja Svanten kanssa tein pitkän metsälenkin (2,5 h) räntäsateessa. Nyt kun ohitustien yli taas pääsee, käytiin pitkästä aikaa Iso-Naistenjärvellä. Edellisestä kerrasta onkin ainakin pari vuotta aikaa. Oli märkää, kuraista ja vähän hämärääkin, mutta kiva lenkki silti.