Huoh. Olipahan taas hikinen iltapuhde Eurotallilla eilen. Into siis pääsi agiliitämään. Toki Svantekin pääsi tällä kertaa mukaan, se sai synttärien kunniaksi tulla katsomaan Inton treenejä .

Tommin radat olivat aika vauhdikkaita ja kepeille mentiin kohtuu kinkkisistä kulmista. Into oli intoa piukassa ja vauhtia oli aika tavalla ja minä sen myötä korviani myöten keltaisessa nesteessä. En vaan ehdi, pysty ja osaa. Asiaa ei varsinaisesti helpota Into halu operoida mahdollisimman kaukana minusta. Tiukoissa pyörityksissä se pysyy lähellä ja lapasessa, mutta sitten kun mennään vähän suorempaa katkeaa tämä meidän välisemme napanuora välittömästi ja koiralta katoaa korvatkin siinä samassa rytkässä.

Ekalla radalla mentiin suorasta putkesta hypyn kautta toiseen melko suoraan putkeen, josta sitten kepeille. Kepit olivat siis suorassa kulmassa siihen ekaan putkeen nähden ja se hyppy oli aika lailla keppien päässä. Oletin, että Into ampuu kuin nato-ohjus sieltä suorasta putkesta ja sen kun vaan heitän sen hypylle ja toiseen putkeen ja jään sitten itse sinne keppien toiselle puolelle odottelemaan. Mutta ei se ihan niin mennytkään, vaan Into ehti aina sujahtamaan kepeille. Helpotin sitten niin, että otin itselleni vähän etumatkaa ja sain Inton keppien sijaan hypylle, putken se hakikin sitten hienosti ja samoin osasi tosi hyvin tulla putkesta kepeille, vaikka itse olin keppien "takana" ottamassa vastaan.

Toisen radan alku oli ihan toivoton. Totesin kyllä jo tutustuessa, että tästä emme selviä, emmekä selvinneetkään. Siinä oli viisi hyppyä sellaisen loivan J-kirjaimen muodossa, mutta vähän inhottavasti epälinjassa ja aika isoilla väleillä. Kolmesta ensimmäisestä selvisimme hienosti ja aika pienillä kurveillakin, mutta neljännen jälkeen Into ampui kauas vasemmalle putkeen, kun olisi pitänyt hypätä oikealle ja mennä sieltä sitten kepeille. Osasyynä tähän oli se, että itse jouduin vähän rynnimään sinne samaan suuntaan ja näin työnsin omalla liikkeellä Intoa kauemmaksi minusta. Jouduttiin kokeilemaan noin triljoona kertaa ja sitten lopulta pilkoin vähän osiin ja saatiin onnistuminen.

Viimeinen pätkä oli ehkä helpoin. Siinä haastavin kohta taisi olla kepeiltä putkeen vienti, jossa sain poispäinkäännöksen pari kertaa onnistumaan ihan kivasti. Tosin jatkoon tuli sitten vähän kiire, mutta käännös itsessään onnistui. Svantekin sai sitten synttärien kunniaksi tehdä viimeisen pätkän ja voi että oli helppoa, kiireetöntä ja vaivatonta. Suoranaista hermolepoa .

Vaan olipa hankalaa taas, tuntuuu etten osaa koko lajia enää ollenkaan. Mutta kai se on aina välillä käytävä pohjalla, että ne huiputkin tuntuvat joltain. Huippua odotellessa siis...