Eilen käännyttiin koko ajan vaan pois ja pois ja pois. Tai ainakin oli tarkoitus. Oltiin siis Mouhijärvellä eli Sastamalassa kiitelemässä ja illan teemana oli poispäinkäännökset.

Radalla olisi ollut muitakin ohjausvaihtoehtoja, mutta nyt piti/täytyi/oli pakko tehdä jokaiseen mahdolliseen paikkaan poispäinkäännös. Hohhoijaa. Ei ollut helppoa, ei. Näihin Into onneksi lähtee paremmin mukaan kuin sylkkäreihin, mutta kun asia on itselle ja koiralle vieras, niin vaikeaksihan se meni. Ja minulle vaikeutta lisäsi se, että Inton kanssa pitää muistaa riittävä etäisyys esteisiin, eli jättää sille sitä tilaa - myös näissä käännöksissä. No, ei muuta kuin lisää treeniä!