Sunnuntaina hurautettiin Inton kanssa Hyvinkäälle agikisoihin. Yksi rata, jolta kotiintuomisina hylly. Into kävi aika kuumana ja tilannetta ei rauhoittanut ollenkaan se, että meidän edeltämme puuttui kaksi kilpailijaa, joten lähtö radalle tuli vähän hätäisesti. Into meni melkoista kyytiä, mutta pysyi aika hyvin kuitenkin käsissä. Alun kolme hyppyä, aa ja siitä 90 astetta putkeen ansahypyn ohi oikein hyvin. Putkesta kaksi perättäistä hyppyä, joista jälkimmäiseltä olisi pitänyt kääntyä jyrkästi vasemmalle. Lähdin tekemään takaaleikkausta liian aikaisin ja Into pyörähti hypyn edessä. Oletan, että tästä tuli kielto (en ole muistanut katsoa lappua). Sitten rengas ja keinu, jolla leikkasin takaa, pituus mutkaputki ja puomi taas ongelmitta. Puomilta ne samat kaksi hyppyä kuin aiemman putkenkin jälkeen, mutta nyt piti kääntyä oikealle. Into vähän kaarrotti vasemmalle, mutta tuli kuitenkin. Sitten neljän (vai kolmen?, ei voi muistaa) hypyn suora ja kepit. Hylly tuli kohdassa, jota pelkäsin jo etukäteen, mutta jolle en oikein voinut mitään. Eli Into irtosi hypyillä eteen ja haki oikealla tyrkyllä olleeseen putkeen sen viimeisen hypyn ja keppien sijaan. Sitten kun päästiin takaisin kartalle, mentiin kepit ja viimeinen hyppy ongelmitta.

Hyvää oli esteiden tekninen suorittaminen, puhdasta tekemistä. Huonoa korvien ja hallinnan hukkaaminen koiran ja ohjaajan välisen etäisyyden kasvaessa. Pelottavaa vauhti, sitä oli ihan liikaa tällaiselle hitaahkolle, keski-ikäistyvälle täti-ihmiselle... Vaan sitä saa mitä tilaa; Svantelle olen aina halunnut lisää vauhtia ja edes pientä putkihulluutta - kannattaisi ehkä olla vähän varovaisempi toiveissaan Kieli ulkona.

Treenailtukin on, torstaina navetalla molempien poikien kanssa, lauantaina Inton kanssa tokoilemassa Pirkkahallilla. Svante kävi perjantaina hierottavana. On vaan niin hirveä kiire koko ajan, ettei oikein tahdo ehtiä blogia päivittelemään.