Harrastusrintamalla on hiljalleen aktivoiduttu loman jälkeen. Lievästi aktivoiduttiin jo lauantai-iltana, kun huomasin Anun ystävällisesti tehneen meille ruudun valmiiksi takapihalle. Into sai siis mennä muutaman kerran ruutuun. Menihän se, mutta järkyttävällä banaanilla ja sivusta sisään. Paikka sentään oikein. En vaan tajua, että mistä tuo banaani aina aika ajoin tulee? Otettiin sitten yksi kutsumalla ja sen jälkeen saatiin suora linja ruutuun.

Luoksetulossakin koettiin outoja ongelmia. Into ei meinannut lähteä tulemaan ollenkaan. Sitten kun lähti, tuli kyllä hyvää vauhtia, mutta banaania oli ilmassa tässäkin. En oikein ymmärrä tuota jumitustakaan, voiko olla, että hurjan kova tuuli olisi häirinnyt?

Seuraaminen ja kaukot sentään kuten pitääkin.

Sunnuntaina aamupäivästä oli vuorossa Svanten agitreenit Mouhijärvellä. Hikinen puhde olikin. Radalla oli 25 estettä ja aikamoisia kiemuroita. Meille tosi vaikeita olivat pimeät putkikulmat, joita oli useampi. Ensin tehtiin rataa osissa ja sitten lopuksi kaikki saivat yhden kisanomaisen suorituksen. Svanten kanssa emme kohdanneet mitään suunnattomia ongelmia, mutta joitain ohjauksia vähän muuteltiin ja hiottiin paremmiksi. Se kilpailunomainen suoritus me sitten vedettiin nollalla läpi, vaikka ohjaajalta meinasi kyllä loppua kunto kokonaan. Svante oli ihan OK, ei mikään tykki, mutta ihan mukavalla asenteella.

Ennen Svanten agitreenejä oli pakko kokeilla Inton kanssa kotipihassa sitä ruutua. Ei ongelmia merkin kautta eikä suoraan. Banaani oli poissa. Luoksetulokin ilman jumituksia ja muita ongelmia. Illalla otettiin toinen setti. Nyt laitoin ruudun vähän eri kohtaan pihaa. Edelleen hyviä ruutuja niin merkiltä kuin suoraan. Seuraamisessa palkkasin tiheästi ja käännöksistä, hyvin. Istumiset tuntuivat nopeilta. Noudossa Into sai pähkinän purtavaksi, kun kapula hajosi heitossa. Toi sitten osan, nouto itsessään oikein kiva. Koska en uskaltanut kapulaa enää heittää, otettiin sitten pelkkää palautusta (hurja vauhti) ja kapulan pitoja. Into tuntui tosi kivalta ja niistä lauantai-illan häröilyistä ei ollut tietoakaan.

Ihanaa kun lumet ovat sulaneet ja pystyy taas treenailemaan omassa pihassakin. Tulee tehtyä enemmän sellaisia pikkutreenejä, kun ei tarvitse varta vasten lähteä mihinkään.