Elviksen vointi on ennallaan. Aamuruokaansa se ei koskenutkaan, mutta muuten on ihan OK. Illalla tuli taas pieni kuolauskohtaus, mutta se meni ohi itsekseen ilman pahoinvointilääkettä. Hyvä niin. Nyt vaan toivotaan, että ruokakin taas maittaisi välillä.

Olin varannut tänään navetalta vuoron ja sinne mentiin, vaikka oma keskittyminen ei ehkä ihan parhaimmillaan ollutkaan. Inton kanssa tehtiin hyppynoutoa, jossa ei ongelmia. Seuraamisessa Into kyyläili vähän esteitä ja kontakti putoili. Pistinkin Inton sitten odottamaan ja Svante sai tehdä vähän kontakteja ja muita pikkujuttuja välissä. Sitten oli Intollakin taas mielenkiinto enemmän ohjaajassa ja saatiin onnistunut pätkä seuraamista.

Agissa Into teki kontakteja, joista aa erinomainen, puomilla pysähtyi vähän ylös eikä tykittänyt muutenkaan ihan täysillä, mutta ei mitään varsinaista isoa ongelmaa siinäkään. Keppien avokulmaa otettiin taas niin, että itse vain lähetin ja huomautus, jos meni väärin, naksu oikeasta välistä. Vain kerran toiseen väliin, muuten osui aina oikein aika jyrkistäkin kulmista.

Ei mitään kunnon treenaamista, mutta tulipahan vähän puuhasteltua.