Perjantai-iltana tokoiltiin Tullin nurtsilla yhdessä Hannojen, Lotan ja Annen kanssa. Itse olin vähän väsynyt, päänsärkyinen ja löysä, mutta siitä huolimatta saatiin ihan kivat treenit aikaiseksi.

Alkuun otettiin paikallaolot. Istuminen oli ihan OK, mutta makuussa nosti pään ylös heti kun lähdin. Grrr. Kävin aika napakasti palauttamassa pään oikealle paikalleen ja sitten pysyikin hievahtamatta. Otin sitten vielä jätön erikseen ja siinäkin pään laittaminen oli vähän jähmeää. En tiedä sitten, että olisiko aika kuiva ja piikikäs nurmi tuntunut vähän kurjalta leuan alla. Joka tapauksessa pää laitettiin alas ja pidettiin siellä.

Yksittäiset liikkeet aloitin seuraamisella. Tein pitkästä aikaa ihan selkeällä namiavulla, edelleen haluaisin Inton seuraamisasennon vähän ylemmäs. Namin kanssa asento ja paikka on hyvä, vähän on levoton ja keuliva, mutta ei haittaa. Ihan jees seuraamista. Sitten luoksetuloa takapalkalla. Ensin palkka seisomisesta, joka melko OK. Sitten loppuun asti.  Ei hyvä, mutta sinne päin. Vähän banaania ja istui eteen vinoon. Vauhti kuitenkin kohtuullinen. En usko, että saan Inton luoksetulosta ikinä sellaista kuin haluaisin, mutta kumpa edes melkein.

Sitten taidettiin ottaa ruutua merkin kautta. Molemmissa palkka valmiina. Merkit nyt ihan hyviä. Ruutuun meni sivusta, mutta paikka kuitenkin oikein. Toisella lähetyksellä ei sitten löytänyt ruutua (jossa oli juuri käynyt...) alkuunkaan. Kävin näyttämässä ja sitten ihan OK. Lopuksi sitten suoraan ruutuun (voittajan omaisesti), tämä tosi hyvin. Hyvä vauhti ja paikka.

Tunnaria otettiin niin, että Hanna vei muut, itse vein oman ja pistin ruohon alle piiloon. Otin kahdesti, molemmilla toi oman, mutta puri kapulaa aika tavalla. Mutta toi kuitenkin oman, eihän sitä nyt kaikkea kerralla...

Sitten vielä parit metallinoudot, näissä ei ihmeempiä. Sivullesiirtymisiä Into meinasi vähän ennakoida, eli viivettä pitää lisätä. Kaukoista otettiin ensimmäistä vaihtoa, jossa taas pientä jumitusta. Treenaamattomuus näköjään kostautuu heti.

Ei mitään täydellistä menoa, mutta olin ihan tyytyväinen Into suorituksiin. Tokoilu on ollut pari viime viikkoa tosi vähäistä, eli siihen nähden treeni meni varsin hyvin. Viikonloppuna onkin vuorossa agilitya Nokialla. Toooosi kiva lähteä Inton kanssa kisaamaan, kun ei ole päästy kertaakaan treenaamaan viime viikonlopun kisojen jälkeen. Voi olla vähän hallitsematonta menoa tiedossa...