Helatorstain vietto aloitettiin aamupäivän navettahukilla. Into teki ensin ihan pienesti tokoa. Seuraaminen on tuolla agiesteiden seassa edelleen aika hankalaa, mutta pieni pätkä tehtiin. Liikkeestä istuminen hyvin, se jätettiin siihen. Kaukoissa muistuteltiin vähän tekniikkaa mieleen. Hyppynouto metallilla sivulle asti kahdesti, molemmat hienoja!

Sitten kiitämään. Tein Inton kanssa helpohkon pätkän, jolla oli kaikki kontaktit (myös se rämisevä keinu, sillä jotain niille lentokeinuille on tehtävä). Lentokeinunhan se Into taas teki. Uusinnoilla sitten joka kerta hyvin, mutta kisoissa noita uusintoja ei pahemmin ole... Muuten ei ongelmia, aa ja puomi ihan OK. Puomi voisi olla nopeampi, mutta toistaiseksi riittää, että se olisi edes varma. Erikseen tehtiin sitten vielä kontakteja yksittäin ja pieniä hyppykuvioita sekä niitä minulle niin vaikeita putken väärän pään ohivientejä. Ihan OK, edelleen Into tulee vähän nahkeasti mukaan sylkkäreihin ja poispäinkääntöihin, mutta pitää vaan vaatia, eiköhän se siitä.

Svante sai kerätä kierroksia ja tehdä sitten tuon saman pätkän, minkä Intokin aluksi. Svante oli tosi kivan tuntuinen. Ilahduttavaa oli se, että vähän kiljui ja haukkui siellä omaa vuoroaan odottaessaan. Treenin tavoite, eli kierrosten nostaminen siis toimi.

Loppulenkki käveltiin pienessä tihkusateessa. Sade tekee kyllä hyvää, oli jotenkin niin paljon helpompi hengittää kostessa ja vähemmän pölyisessä säässä.