Tänään käytiin Inton kanssa toistamiseen kokeilemassa voittajaluokkaa. Kakkostulos-linjalla jatkettiin, nyt 243 pistettä. Hyvää oli Inton asenne, joka oli nyt paljon parempi kuin siinä ekassa kokeessa. Asiaa auttoi varmasti sekin, että liikkeet tehtiin kahdessa osassa.

Paikallamakuussa Into teki kympin suorituksen, mutta sai vain kahdeksan pistettä. Kaksi pistettä lähti siitä, että koira piti päätä maassa (kuten sille opetettu on), se kuulemma nukkui... Tähän kai pitää sitten toisinaan varautua, kun on ottanut tämän tyylin paikallaolossa.

Seuraaminen tuntuu minusta tosi huonolta ja löysältä, mutta tuomarit tykkäävät, taas 9,5. Viimeinen perusasento vino (kuten olikin), muuten ei huomautettavaa. Liikkeestä istuminen 10. Tuomarin mukaan nopea istuminen. Luoksetulossa seisomien valui taas tosi pitkäksi, maahan Into meni hyvin ja loppupätkäkin ihan kohtuullista vauhtia. Ei sellaista, kuin haluaisin, mutta ei myöskään kävellen, kuten viimeksi. Seisomisen venähtämisestä ja vinosta perusasennosta lähti sen verran pisteitä, että tästä saatiin seiska. Ruudussa Into jäi vähän turhan eteen, mutta oli toki sisällä. Siinä ei huomauttamista, 10.

Toisessa osiossa sitten loput liikkeet. Hyppynouto oli nyt tosi hyvä, nopea ja napakka. Pisteitä vain 8,5, koska koiran toinen etujalka oli ohjaajan jalan päällä luovuttaessa (Into ei osunut, eikä koskettanut minuun muuten). Metallissa sama juttu, myös 8,5. Itse olin noutoihin tosi tyytyväinen, nyt ne olivat jo melkein samanlaiset kuin treeneissä. Tunnari on ollut sekaisin ja on meillä kesken. Into meni ja merkkasi oman, mutta pudotti ja alkoi tarkistella ja toi väärän. Tämä siis nollille ja siinä samalla hyvästit 40 pisteelle. Kaukoissa on ollut ongelmia ensimmäisessä vaihdossa. Nyt Into nousi todella hyvin ja terävästi heti käskystä istumaan, jes! Vaihtojen välit tuntuivat aika pitkiltä ja Into vilkaisi jossain vaiheessa yleisöä ja teki sitten seisomasta istumaan menon väärin, eli etujalat pysyivät paikallaan. Siitä sitten sen verran liikkumista, että pisteitä 8,5.

Kokonaisvaikutuksessa saimme ylisanoja vauhdikkaasti ja nimensä mukaisesti innokkaasti töitä tekevästä koirasta ja miellyttävästi ja vähäeleisesti koiraa ohjaavasta ohjaajasta ja pisteitä sitten 9.

Että sellainen reissu. Tuskaista tuntuu olevan yhden voittajaluokan ykköstuloksen saaminen. Nyt keskitytään treenaamiseen ja yritetään saada tuo tunnari kuntoon ja luoksetulokin vielä parempaan kuosiin.