Yleensä huono kenraali tietää hyvää lopputulosta. Sen takia varsin hyvin menneet viimeistelytreenit keskiviikona pistivät miettimään, että kuinkahan tässä käy. No, onneksi niitä vaikeuksiakin saatiin. Torstai-iltana minulta lohkesi etuhammas tosi pahasti ja pelkäsin jo, että koko reissu jää väliin. Jälleen kerran propsit Pirkkalan terveyskeskukselle, pääsin heti perjantai-aamuna hammaslääkäriin ja jo ennen yhdeksää minulla oli uusi uljas etuhammas ja Tornioon päästiin lähtemään suunnitellussa aikataulussa.

Perillä Torniossa majapaikkamme osoittautui odotettua tilavammaksi, mutta varsin niukasti kalustetuksi, mm. verhottomuus kesäkuisessa Torniossa, jossa valoisaa aikaa taitaa olla vartin verran vaille 24 tuntia oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Myös huoltomies jouduttiin kutsumaan heti perjantai-iltana paikalle, kun vessa ei toiminut.

Lauantaina kisapaikalle tallustellessa olo olikin aika rento. Stressipisteet taisi tulla käytettyä loppuun jo edellisenä päivänä ja nyt olin vain onnellinen siitä, että olin ylipäätään Torniossa, minulla on kaikki hampaat suussa ja olin päässyt käymään vessassakin.

Maksien joukkuerata ei vaikuttanut erityisen vaikealta ja lähdinkin radalle aika luottavaisin mielin. Joukkueellamme oli siihen mennessä alla Tommin ja Satiaisen hyvä 0-tulos ja Helenan ja Donnan hieno rata, jossa lopussa pieni lipsahdus ja tulokseksi hyl. Oli siis tulospakko, eli hyllyttää ei saanut. Svante lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten juuri ennen keinua se liukastui ja kaatui aika pahasti. Ehdin jo pelästyä, että se satutti itsensä, mutta parin esteen jälkeen meno oli taas normaalia. Loppurata klaarattiin kunnialla ja näin meillekin 0-tulos. Joukkueemme ankkurina radalle lähti Tommi Puubin kanssa-Tommi ja Puubi tekivät varmaa työtä ja näin joukkueemme tulokseksi puhdas nolla.

Sitten alkoikin se kisaviikonlopun piinaavin, mutta toisaalta hienoin osuus. Jännitettiin, että mihin asti se meidän nollamme riittää. Joukkue toisensa jälkeen sortui virheisiin ja yht'äkkiä tajusimme, että olemme mitaleilla, vähintään hopealla ja lopulta kultamitalisteja! Olimme voittaneet joukkueiden SUOMENMESTARUUDEN!! Se fiilis oli niin hieno, vieläkin menee kylmänväreet kun sitä ajattelee. Me siis todellakin voitimme!

Tässä muutamia kuvia lauantain voitonhuumasta, hallitusta kunniakierroksesta, palkintojenjaosta ja skumpan suihkuttelusta (hyvin suihkui, vaikka Lea onnistuikin avaamaan pullon takkinsa sisässä jo vähän etukäteen...). Kuvista kiitos Matleena Kalliolle.

Siinä se on

Sunnuntain yksilökisaan oli jotenkin tosi helppo lähteä. Oltiin jo saavutettu jotain sellaista, mistä ei oltu unelmoitukaan, joten tavoitteet oli jo täytetty moneen kertaan.

Karsintarata oli Anders Virtasen hyppäri ja ei mitenkään ylivaikea, mutta vähän sellainen inha. Suosi selkeästi hyvin takaaohjautuvaa koiraa. Koska minulla ei sellaista ole (tai kyllähän Svante toimii takaaohjatenkin, mutta on vaan turhan hidas niin), päädyin vääntämään radalle noin triljoona valssia. Alku menikin tosi hienosti, loppupuolella tuli vähän kiire ja sitten Svante _taas_ liukastui ja kaatui. Onneksi ei menetetty kuin aikaa ja selvittiin nollalla maaliin ja ihanneaikakin alittui niukasti. Tosin itse luulin pitkää, että meille tuli vähän yliaikaa, mutta onneksi Pian tulospalvelu Nokialta kertoi asian todellisen laidan ja tiesin jo ajoissa olevani mukana finaalissa.

Finaalirata oli Kati Walan käsialaa ja mielestäni helpompi kuin hänen viikonlopun muut ratansa. Olin odottanut vaikeampaa ja tiukempaa pyöritystä. Finaaliradalle lähdin vain yhdellä tavoitteella. Tulos on tehtävä. Svante oli taas aivan ihana ja teki hyvää rataa. Loppupuolella se vähän havitteli väärän putkeen, mutta sain sen ajoissa oikeaan suuntaan ja näin me teimme viikonlopun kolmanne nollamme. Olin niiiiin tyytyväinen. Nautin jokaisesta hetkestä radalla. Kerrankin pystyimme kauden pääkisassa tekemään tasoamme vastaavan suorituksen. Maksien finaali olikin sitten todellinen jännitysnäytelmä. Toinen toistaan huikeampia suorituksia, uskomattoman nopeita ja taitavia koiria ja loistavaa ohjausta. Voiton veivät Niina-Liina Linna ja Vimma aivan jäätävillä suorituksilla. Onnea myös kaikille muille kärkikoirakoille!

Maksien finaalien loputtua lähdin hakemaan Svanten kilpailukirjaa ja olin pyörtyä kun näin sijoituksemme, se oli 11. Sarjaa ynnä muut varmasti monelle, mutta meille kyllä todella kova sija, enemmän kuin olisin ikinä edes uskaltanut odottaa.

Että olipahan viikonloppu. Tornioon on pitkä matka, mutta jokainen kilometri kannatti. Kiitos kaikille matkaseurasta, kiitos kaikille onnitteluista (niitä on tullut paljon!) ja ennen kaikkea; kiitos Svante, olet paras!