Taas on takana neljä päivää T-leiriä. Neljä raskasta, mutta sitäkin mukavampaa päivää.

Inton ohjelmassa oli tänä vuonna agia (to, pe ja la) ja tokoa (pe ja la). Metsälajit (meidän tapauksessamme siis haku) jätettiin väliin, ettei ohjelmasta tule liian rankka. Laitettiin paino lajeille, joissa kisaaminen on ajankohtaisempaa kuin haussa.

Torstaina siis vain liideltiin. Treenit veti Knuutin Jaakko ja mukavat treenit olivatkin. Rata oli pitkähkö (29 estettä), mutta se mentiin ensin kahdessa osassa läpi ja sitten vasta kokonaan. Into oli yllättävänkin pätevä ja saimme räpellettyä treenit ihan kohtuullisesti läpi. Jaakon tyyli oli tosi mukava, rauhallinen ja opastava.  Häneltä löytyi useita ohjausvaihtoehtoja eri tilanteisiin ja yhdessä sitten haettiin niistä se meille sopivin tapa.

Perjantaina aamupäiväst päästiin taas kiitämään Jaakon valvovien silmien alle. Tällä kertaa rata oli vieläkin pidempi ja vaikeampi. Nyt oli meillä Intonkin kanssa hankaluuksia ihan kotitarpeiksi. Etenkin kepit tökkivät, kun ihan vieressä ollut putken suu meinasi houkutella vähän liikaakin. Toki ihan hyviäkin pätkiä saatiin aikaiseksi. Jaakolta saatiin kuitenkin ihan kannustavaa palautetta, eli ehkä se agilitykin joskus lähtee sujumaan.

Lounastauon jälkeen oli vuorossa tokoa. Sitä koulutti Suomen maajoukkuettakin vuosia luotsannut Jonte Eklöf. Inton kanssa otimme tunnaria, jossa kerroin olevan ongelmia niin motivaation kuin varmuudenkin suhteen. Into tekikin tunnarin huonommin kuin koskaan, toi vääriä (yleensä tyytyy vain nostelemaan niitä) ja pureskeli rajummin kuin koskaan. Jonten mukaan suurin ongelma on motivaation puute. Intosta ei ole mukavaa tuoda sitä tikkua minulle, joten siksi sillä ei ole hirvittävää kiinnostusta etsimisen saati palautuksen kanssa. Se, että liike ahdistaa minua, vaikutta myös Intoon. Nyt minun pitää rohkeammin palkata (lelulla, jota olen vältellyt) ja myös rohkeasti puuttua, jos etsiminen on tuollaista diipadaapailua.

Nyt tehtiin sellaista harjoitusta, jossa heittelin Intolle tunnarikapulaa ja palkkasin melkeinpä vauhdista.  Vähitellen heitot suuntautuivat lähemmäksi niitä muita kapuloita ja sitten lopulta vein (Inton nähden) oikean sinne sekaan. Nyt Into työskenteli ihan OK ja nosti oikean. Jonten mukaan Into kyllä tietää, mitä sen pitää tehdä. Se ei vaan viitsi. Minun pitää nostaa vaatimustasoa ja lakata olemasta liian kiltti. Hmm... helpommin sanottu kuin tehty, vaatiminen tokossa on minulle tosi vaikeaa.

Toisena juttuna otin kaukot, lähinnä sen ensimmäisen asennon, jossa on toisinaan jumitusta. No, nyt sitä ei ollut ja Into nousi joka kerta ensimmäisellä käskyllä, vaikka sitä yritettiin vähän riehuttaakin yritysten välillä ja näin saada sen ajatuksia muualle. Tosin tässäkin tein Jonten mielestä kertaalleen virheen siinä, että odotin hetken käskyn annon kanssa, kun Into vilkaisi muualle (siihen viereen tuli juuri joku katsomaan ja Into vilkaisi sivuun ja odotin ehkä sekunnin verran). Tässäkin Into pääsi johdattelemaan tilannetta ja tavallaan antoi minulle luvan käskyn antoon kääntämällä katseensa minuun. Minun pitää siis tuollaisissa tilanteissa käskyttää heti ja jos koira ei tottele, niin se mennään nostamaan oikeaan asentoon ja sitten kokeillaan uudelleen. Ylipäätään sille ei anneta kuin se yksi yritys, jos ei toimi, niin huomautus ja sitten alusta uudelleen, jotta annetaan koiralle mahdollisuus tehdä oikein. Eli edelleen se vaatiminen...

Lisäksi tehtiin sellaista häiriössä istumista ja makaamista, jossa koirat laitettiin ympyään, ohjaajat keskelle ja sitten Jonte kävi käskemässä koiria maahan yms. Koiran tulisi pysyä istumassa häiriöstä huolimatta. Intolle tämä oli todella vaikeaa. Se meni aina vaan maahan ja jouduin nostamaan sen noin triljoona kertaa uudelleen ylös, kunnes se pysyi. Mielestäni se näytti jo melko ahdistuneelta ja vaivautuneelta. Maassa se pysyikin ihan hyvin, eikä noussut kertaakaan, mutta maassa onkin helpompi olla, etenkin kun Inton pitää pitää päätäkin maassa. Tästä Jonte sanoi, että Into ei kunnioita minua riittävästi, se että se ylipäätään kuuntelee saati tottelee toisen käskyjä on johtajuuden puutetta. Se ei ottanut minun käskyäni riittävän vakavasti.

Lauantaina oli sama päiväohjelma kuin perjantainakin. Aamupäivästä agia ja iltapäivästä tokoa. Agissa oli kouluttajan vaihdos ja lauantain treenit vetivät Jenni Leino ja Marko Mäki. Nämä olivat myös tosi kivat treenit ja oli oikein hyvä, että torstain ja perjantain pitkähköjen ratojen vastapainoksi tehtiin nyt lyhyitä pätkiä ja käytiin läpi erilaisia ohjaustekniikoita. Edettiin siis muutamien esteiden sykleissä ja katsottiin eri tapoja ohjata kyseinen kohta ja sitten kokeiltiin niitä. Opin mm. että mikä on käärmekäsi/niisto ja kuinka tehdään saksalainen. Oli erittäin kivat treenit ja Intokin mielestäni ihan pätevä.

Iltapäivän tokosession ensimmäisenä liikkeenä otin seuraamista. Lähinnä peruutuksen opettamista ja sitten vinkkejä näihin sivuaskeliin. Ohjeeksi peruutukseen sain tehdä lyhyempiä ja tosi hitaita askelia, että koiralla on mahdollisuus tehdä oikein. Lisäksi pitää muistaa, että ei kiinnitä huomiota pelkästään koiran tekniikkaan vaan täytyy muistaa tarkkailla myös sitä, että seuraamispaikka pysyy oikeana ja samana, liikutaan sitten millä vauhdilla ja mihin suuntaan tahansa. Ja sama idea niiden sivuaskelien kanssa. Jonten mukaan Intolla on hyvä tekniikka ja se osaa käyttää takapäätään, nyt pitää vaan kertoa sille, että mitä siltä haluan. Sain myös vinkiksi ihan pienten paikallakäännösten tekemisen, siis sellaisen, missä siirrän jalkoja max. kymmenen senttiä johonkin suuntaan. Into kun vähän ylityöskentelee näissä, joten yritetään saada se ymmärtämään, että pienikin liike riittää. Kontakti, paikka ja motivaatio olivat kuulemma oikein hyvät.

Toisena liikkeenä otin luoksetulon, jossa kerroin ongelmaksi kaiken; vauhdin, stopit ja banaanin. Ongelmavyyhteni romutettiin heti alkuunsa kertomalla, että vauhti on ihan hyvä, stopit (etenkin seisomaan) sen sijaan voisivat olla paremmat. Tässä tultiin taas siihen vaatimiseen. Minun pitää käskeä niin, että Into ihan oikeasti pysähtyy kunnolla ja sitten kertoa sille selkeästi, ett sitä haluan. Huonoja stoppeja ei pidä hyväksyä. Hyvän pysähdyksen aikaansaamiseksi sain ohjeeksi tarjota pientä uhkaa, ts. käskyn antaessani voin liikahtaa askeleen eteenpäin, kumartua vähän koiraa kohti ja mahdollisesti levittää käsiäni hiukan. Palkkaamisesta  Jonte sanoi, että ihan hyvin voin vapauttaa koiran itselläni olevaan palkkaan. Mielelläni kun Intolle en heitä mitään, kun siitä seuraa aijaamista ja takapalkasta taas banaani paheneen potenssiin sata.

Luoksetulon vauhti saattaa näiden treenien vuoksi hidastua, mutta palautuu kuulemma kyllä, kun koira tajuaa, että mitä siltä halutaan, eikä ole enää epävarma. Siitä ei saa huolestua (heh, mahtaako onnistua). Minun täytyy ymmärtää, että itse luoksetulo on eri asia kuin stopit. Ne sitten vaan tehdään yhdessä ja kun koira osaa molemmat hyvin, ei ongelmia pitäisi olla eikä tulla. Saa nähdä kuinka käy :).

Paljon tuli tokossa ajateltavaa ja paljon näin myös harjoituksia, joita haluan kokeilla Intolle. Nyt täytyy vaan muistaa olla johdonmukainen ja pitää huoli siitä, että minä johdan treeniä, ei Into.

Sunnuntaille meillä ei ollutkaan mitään koulutuksia ja hyvä niin, alkoi siinä vaiheeessa jo sekä koiran että ohjaajan takki olla aika tyhjä. Katselin aamupäivällä jonkin verran tokoa ja agia ja puolenpäivän jälkeen lähdettiin sitten kotia kohti.

Olipahan taas mukavaa, kiitos kaikille leiriläisille seurasta!!!

Tosissaan ainakin käännettiin...

kuva: A&L Männistö