Lomaillessa on blogin päivitys vähän jäänyt, mutta on tässä sentään jotain puuhailtukin.

Maanantaina oli Intolla normaalit agitreenit. Eka kiekka oli vähän haahuilua, toinen parempi, tosin siinäkin hinkattiin yhtä takaaleikkausta aika huolella. En vaan osaa ajoittaa niitä.

Tiistaina ja torstaina ollaan oltu aikaisin liikkeellä ja treenattu tokoa Tullilla jo heti yhdeksältä Annen, Emman ja Timon kanssa.  Inton treeneissä on ollut hyvää ja huonoa. Ruudun paikka oli tiistaina hakusessa, torstaina otin erikseen paikanhakuja läheltä ja ne ihan hyvin. Ohjatussa on hinkattu lähinnä merkillemenoa, joka on tosi tahmea. Jotain kehitystä siinäkin on tapahtunut. Luoksetulon stoppeja (siis lähinnä sitä seisomista) olen tehnyt aika paljon kiertämisen kautta. Vaikka tarjoan minkälaista uhkaa, ei Into vaan pysty tekemään terävää stoppia. Ei vaan pysty. Seuraaminen on ollut ihan OK, tosin käännöksissä kontakti edelleen putoilee, ne siis tehotreeniin. Peruuttamisen suhteen on edistytty ihan kivasti. Molemmilla kerroilla on tehty myös paikallaolot, siinä suurin ongelma on perusasentoon nousussa. Sitä pitää treenata paljon.

Kotonakin on tokoa treenailtu melkeinpä päivittäin. Tunnaria on tehty Jonten ohjeiden mukaisesti. Vähän on jo usko ollut ko. metodin suhteen koetuksella, mutta tänä iltana oli ote jo vähän parempi. Jatketaan siis vielä jonkin aikaa ja katsotaan, että miten etenee. Jäävistä on istuminen ollut ihan hukassa, sitä on tehty siis paljon.

Keskiviikkona oltiin tyttöjen, Svanten, Inton ja Ansan kanssa navetalla. Into teki kontakteja, keppejä ja pieniä hyppykuvioita, se oli ihan kivasti kuulolla ja mukana. Svante sai tehdä Saiman kanssa minihyppyjä ja putkia (ei nouse vauhti liian kovaksi) vaikka onkin periaatteessa vielä sairaslomalla (antibioottikuuri loppuu ensi viikolla, eli sitten aletaan palailemaan normaaliin treenirytmiin Tantsunkin kanssa). Ansa teki Saaran kanssa pieniä pätkiä ja meni tosi kivasti.

Torstaina lähdin Pian matkaan hakemaan kotiin pientä ja ihanaa Tuplaa. Pentu oli varsin reipas matkalainen ja pienten vikinöiden jälkeen nukkui tyytyväisenä sylissäni. Oih, melkein jo tuli itsellekin pentukuume sitä siinä katsellessani.

Muuten on nautittu lomailusta ja tehyt piiitkiä metsälenkkjä Svanten ja Inton kanssa. Ihanaa, kun kerrankin ehtii lenkkeilemään kunnolla.