Keskiviikkona kiidin heti töiden jälkeen tokottelemaan pienen porukan kanssa Tullille. Into aloitti luoksetulon loppupätkillä, ihan OK. Sitten idaria, jossa ekalla yrityksellä meni istumisessa maahan (tämä olikin uutta, yleisimmin jää seisomaan tai sitten istuu myös seisomisen), toisella yrityksellä oikeat asennot.

Ruudussa oli palkka valmiina (Into ei sitä tiennyt), kentällä oli tosi paljon myös muita merkkejä, mutta Into bongasi ruudun tosi hyvin. Toinen lähetys tyhjään ruutuun, jossa ihan kohtuullinen paikka, vähän oikeassa reunassa. Ruudun loppuosan otin sitten vielä erikseen, Into tuli melko hyvään seuraamispaikkaan.

Sitten ohjattua, joka osoittautuikin aika haastavaksi pitkästä ruohosta johtuen. Merkille meni ihan hyvällä vauhdilla, mutta putosi maahan. Liikkeenohaajan viemänä kapulat aiheuttivat sen verran enemmän kyyläystä. Molemmat saatiin kuitenkin haettua, mutta tätä pitää päästä tekemään niin, että on joku viemässä kapuloita.

Ohjatun säätämistä lukuunottamatta Into oli varsin pätevä!

Tokotreeneistä kaahasin sitten suoraan Niihamaan agitreeneihin. Meitä olikin paikalla vain kolme, Anu, Maiju ja minä. Päätettiinkin sitten treenata kevyesti, tehokkaasti ja nopeasti, ei mennytkään kuin puoli kymmeneen... Tehtiin kaksi Maijun virittelemää hyppypätkää, joissa jonkin verran takaakiertoja ja välistävetoja. Vähäisestä osallistujamäärästä johtuen Intokin pääsi kokeilemaan ja sen kanssa olikin aikan haasteellista, kun pääsi ottamaan vauhtia suorasta putkesta ja ei ihan ollut kuulolla putken jälkeisissä takaakierroissa. Kaikki kohdat saatiin kuitenkin jotenkin rämmittyä läpi.

Svanten treeniä sabotoi huonomuistinen ohjaaja, joka vei koiraa väärille esteille tai väärään suuntaan. Ainoa Svanten piikkiin mennyt virhe oli pujottelun viimeisen välin väliin jättäminen, kun tein persjätön kepeille. Tällaista ei ole ihan viime vuosina sattunut ja nyt taas! Huolellisemmalla ohajuksella tämäkin saatiin menemään. Svante oli ihan hyvässä vireessä, sille teki tosi hyvää joutua ensin katsomaan, kun menin Inton kanssa.

Lopuksi vietimme koiranvaihtoviikkoja, Anu meni hienosti Inton kanssa ja minä sitten vähän vähemmän hienosti Ellin kanssa. Oli aika eksoottinen kokemus ohjata pientä, valkoista koiraa. Tuntui, että jaloissa pyöri koko ajan joku lumipallo, joka meni kaikkialle muualle kuin haluamaani suuntaan. En osannut rytmittää omaa liikkumistani ollenkaan Ellin tahtiin ja Elli-parka ei varmaan tajunnut korkealla heiluvia käsiäni ollenkaan. Mutta hauskaa oli.

Loppuverryttelyt päästiinkin sitten tekemään pimeässä ja erilaiset eläinkohtaamiset saivat ryhmässämme aikaan enemmän ja vähemmän epäjärjestystä. Tuittu onnistui jopa karkaamaan kissan perään siinä ihan ison tien vieressä, joka aiheutti lieviä sydämentykytyksiä porukassamme. Onneksi kukaan ei tapauksessa loukkaantunut, ei edes kissa.