Huoh. Oltiin taas eilen Inton kanssa agilitytreeneissä. Miten minä voin olla niin huono? Olen niin pihalla tuon Inton kanssa ettei ole tosikaan. Ajoitukset, sijoittuminen, haltuunotot, liikkuminen; kaikki tapahtuu joko väärään aikaan, väärään suuntaan tai parhaassa tapauksessa molempia. Sitten jos jonkun kohdan saankin menemään hyvin, leviää homma käsiin seuraavassa. Ja Intohan ei paljon anna anteeksi, saati korjaile ohjaajan kämmejä. Se on melko nopea ja erittäin estehakuinen, ei varsinaisesti auta siis asiaa. Aika kuvaavaa on, että kaikissa ns. vierailevien kouluttajien vetämissä koulutuksissa Into kerää kovasti ihasteluja ja kehuja, ohjaajan suhteen on aina vähän hiljaisempaa...

No niin. Eilen oli kuuden kurssikerran viimeinen setti ja teemana oli vähän vetää yhteen opittua. Eli radalla oli niistopersjättöä, päällejuoksuja, pakkovalssia, backlappia, sylkkäreitä jne. jne. Ensimmäiset ongelmat olivat tuossa niistopersjätössä. Ensin Into tuli niin kovaa, ettei vaan pystynyt kääntymään, sitten kun tajusin vähän ottaa vauhtia pois ajoissa, luki se tuota leikkaukseksi. No, saatiin sentään lopulta onnistumaan. Sitten oli aika pitkä esteväli seuraavalle hypylle, josta piti sylkkärillä heittää koira putken väärään päähän. Tässä taas ryysin ihan turhaan, voin sen ohjauksen tehdä vähän kauempanakin esteestä. Kun tajusin tämän, saatiin onnistuminen. Sitten tuli tuplasylkkäri, jossa ensin päästin Inton ampumaan putkeen, mutta joka noin muuten meni kohtuullisesti (sylkkärit eivät ole meidän kummankaan vahvuus, luulen, että Maria on jo luovuttanut niiden tyylipuhtauden suhteen). Siitä taas melko pitkä esteväli hypylle ja sitten putkeen. Putken pään sai valita, minä päätin ottaa sen vaikeamman, koska näitä meidän täytyy treenata. Ensin taas sinne väärään päähän, mutta kun muistin kääntää yläkroppaa riittävästi, sain Inton oikeaan reikään.

Putkelta pakkovalssi seuraavalle hypylle ja siitä putkeen, meni melko kivuttomasti. Samoin päällejuoksut saatiin aika kivasti onnistumaan, mutta saksalainen oli taas hankala. En vaan osaa oikein ajoittaa sitä. Sitten putki ja sieltä taas pitkä esteväli hypylle, johon piti tehdä backlap. Taas unohdin yläkropan (hohhoijaa!), mutta kun muistin sen, sain Inton ohi matkalla olleesta ansahypystä, backlapissa ei ollut ongelmia. Loppurata olikin sitten helppo, eli kepit, rengas, hyppy ja puomi. Puomin kontakti tosi hyvä, kerrankin tuli kunnolla alas asti.

Että sellaista. Agility on niin kivaa. Ehkä joskus. Jonain vuonna.