Lauantaina oli ihana päästä tokoilemaan oikein päivänvalossa, saatiin tehtyä ruutuakin. En nyt enää kyllä tarkkaan muista, että mitä ja miten tehtiin, mutta hyvin kuitenkin meni .

Ohjatussa olen harkinnut merkki-käskyn vaihtamista kiertämiseksi, tätä kokeiltiin ja toimi ihan hyvin. Tosin niinhän ohjattu aina toimii, kun ilman liikkeenohjaajaa tehdään. Nyt kyllä heitin kapulat ja tällä usein saan kyttäysongelman aikaiseksi, mutta nyt ei "toiminut" sekään.

Seuraamisessa Into oli vähän turhankin innokas, tiivis ja pompahteleva. Pidemmällä pätkällä parani. Lisäksi ainakin siis sitä ruutua, idaria ja kaukoja. Kaikki ihan OK.

Illalla mentiin Anun kanssa navetalla puuhastelemaan. Tarkoitus oli kokeilla, että miten jalkani kestää juoksemista. Ihan hyvin pystyin juoksemaan, vähän tuntui, mutta ei pahasti. Svante sai tehdä kontakteja ja vähän keppejä. Into teki myös kontakteja, keppejä ja sitten paria sellaista pientä radanpätkää. Meni ihan kivasti.

Sunnuntaina oli sitten Samun ja Hanna-Marin vetämät valmennusryhmän treenit. Jalka oli vähän kipeän tuntuinen aamusta. Kieputin siihen tukisiteen ja vedin pitkän sukan päälle, otin pari Buranaa ja toivoin parasta. Rata vaikutti tutustumisessa jotenkin inhalta, paljon sellaista, josta en oikein osannut päättää ja vähän sellaistakin, johon en oikein keksinyt mitään. Kun käytiin rata yhdessä läpi, sain onneksi vähän vinkkiä, että mitä missäkin kannattaisi tehdä. Inton kanssa selvittiin yllättävänkin hyvin (meidän tasoomme nähden), valitettavasti vain parin juoksupätkän jälkeen pohkeeseen alkoi taas sattumaan niin, että en enää pystynyt oikein kunnolla juoksemaan, joten lopputreeni oli sitten sellaista taapertamista. Eli vähän jäi jalan takia vajaaksi hyvän treenin hyödyntäminen, mutta paljon tuli käyttökelpoisia ideoita jatkoa varten ja Into selvitti parit sellaiset ohjauskuviot, joista en etukäteen kuvitellut meidän selviävän ikinä.

Harmi, kun taas taitaa tulla taukoa tuon jalan takia. Olin lauantaille ilmoittanut Inton ja Svanten Turkuun kisoihin, mutta eipä taida siitäkään reissusta tulla mitään. Äh.