Tänne ei kuulu niin mitään. Kävin keskiviikkona lääkärissä näyttämässä jalkaani ja taas ollaan levossa. Kaksi viikkoa pitää olla ihan hipi hissukseen, kahden viikon jälkeen voi lisätä rasitusta hiljalleen reippaasta kävelystä hölköttelyn kautta juoksuun niin, että juoksuaskeleita päästänee ottamaan noin kuukauden kuluttua. Tyyyylsää. Kaiken kukkuraksi onnistuin hankkimaan sekä korva- että poskiontelotulehduksen, eli on sitten sairaslomailtu huolella. Toisaalta tähän samaan syssyyn sitten meni nuokin, jos kerran sairastaa piti.

Tämä viikko on siis mennyt ihan harakoille, edes tokoa ei olla tehty. Juha on pariin otteeseen käyttänyt Svanten ja Inton vähän pidemmällä lenkillä, mutta muuten on oltu hissutteluvauhtisten korttelikierrosten ja pienimuotoisen pihassa riekkumisen varassa.

Anu kävi Luun kanssa moikkaamassa meitä torstaina. Voi kun se on niin söpö. Melkein yhtä söpö kuin Into pienenä (siis vielä pienempänä kuin nyt). Vähän isot pojat olivat Luun mielestä turhan hurjia, etenkin hillittömän riehumiskohtauksen saanut Oiva. Sitä tosin sietääkin varoa, sillä muinaisjäännöksen motoriikka ja kehon hallinta on sitä tasoa, että kääntyminen ei tapahdu ihan hetkessä. Onneksi vauhtikaan ei kyllä nykyään enää päätä huimaa, kovasti Oiva juoksee, mutta aika vähän se pääsee eteenpäin.  Riekkuminen kostautuikin sitten myöhemmin köhiseminä ja väsymyksenä. Lisäksi Oivan koko mahanalus on vähän tulehtuneen oloinen. Onneksi nyt on kuivempaa! Märät kelit ja jatkuva kastuminen ovat myrkkyä Oivan iholle. Turkki on niin paksu ja sellainen huopainen, että kestää tolkuttoman kauan kuivua. Sitten tulee heti iho-ongelmia.