Nyt se talvi tuli. Melko kylmää, mutta silti ihanaa. Harrastusrintamalla on ollut edelleen ihan kuollutta. Agility on pois pelistä meikäläisen jalan takia, tokoa ei ole treenattu osin kylmyydestä, mutta pääasiallisesti laiskuudesta ja ylipitkistä työpäivistä johtuen. Mutta tänään alkoi loma ja sitä lystiä kestääkin sitten kolmisen viikkoa, eli ehkä sitä treenaamaankin pääsee (ainakin kun saa tämän jouluhössötyksen ensin hoidettua pois alta).

Lenkitkin ovat olleet hävettävän pieniä. Olen tullut joka päivä töistä tosi myöhään ja ollut niin poikki, etten ole jaksanut lähteä Svanten ja Inton kanssa pitkille lenkeille. Ollaan sitten tehty sellaisia lenkkejä, että muinaisjäännös (=Oiva) jaksaa myös ne tehdä. Meidän koiria ei pakkanen kyllä haittaa, Svante remmissä ollessaan nostelee jalkoja, mutta vapaana menee normaalisti. Inton vauhtiin ei pakkanen ehdi, edes remmissä (Into kun kävelee sellaista pientä siksakkia koko ajan) ja Oiva taitaa olla jo niin dementoitunut, ettei tajua enää edes palella. Ansaan kylmä vähän ottaa ja se onkin joutunut käyttämään takkia lenkeillä (ei oikein arvosta). Tosin ajattelin nyt kaivaa Oivallekin palttoon esiin, ei varmaan pieni lisälämpö ole sen vanhoille luille ollenkaan pahasta, vaikka ei näytäkään palelevan.