Tiistaina suunnattiin Inton kanssa taas Mouhijärvelle agitreeneihin. Juuri kun olin lähdössä kotoa huomasin, että joku koirista oli oksentanut. Se ei ollut mitään sellaista vaahto-oksennusta vaan erittäin pahanhajuista ja tummaa. Tuli heti Elvis mieleen ja niinpä ajatukset sitten harhailivatkin treenien ajan enemmän ja vähemmän.

Keskittymättömälle mielelleni ei varsinaisesti ollut eduksi se, että radalla oli 28 estettä... En meinannut saada rataa päähäni millään. Kaiken kukkuraksi jouduin/pääsin menemään ensimmäisenä, eli en ehtinyt edes mielessäni kuvioita kertaamaan. Olosuhteisiin nähden pärjättiin Inton kanssa ihan hyvin, päästiin nimittäin nollalla esteelle 18 (vai 19, en ole varma) asti. Se oli keinu ja Into tempaisi siihen näyttävän lentokeinun. Joitain kohtia sitten viilattiin vähän paremmiksi ja ajoituksia tarkenneltiin, mutta mitään isoa ongelmaa ei ollut.

Toisella kierroksella keskityttiin sitten siihen radan loppuosaan, etenkin kohtaan, jossa koira menee mutkaputkesta suoraan putkeen ja sen jälkeinen hyppy pitää kiertää takaa. Marko ehdotti tähän päällejuoksua ja törkkäisyä esteen taakse, itse arvelin, etten siihen ehdi. Enkä ehtinytkään.  Into tuli sieltä suorasta putkesta niin lujaa, ettei minulla ollut yhtään mitään saumaa. Poispäinkäännösellä ko. kohta onnistuikin sitten tosi hyvin, Into lähti hyvin ohjaukseen mukaan vaikka tulikin putkesta vauhdilla ulos.

Edelleen taidetaan Inton kanssa viettää agilityssa jotain tauon jälkeistä kuherruskuukautta. Vaikkei mitään nollaratoja (edes treeneissä) temmotakaan, tuntuu meno silti ihan kivalta. Into on ollut tosi nätisti kuulolla ja sinkoilu unohtunut kokonaan. Saa nähdä, että kauanko tätä iloa kestää... No, nautitaan niin kauan kuin voidaan .