Into pääsi eilen agilitytreeneihin. Kyllä se sitten olikin aika tohkeissaan, vähän turhankin. Illan teemana oli saksalaiset ja niistopersjätöt. Molemmat suuria inhokkejani, joita en vaan osaa (enkä siis ikinä käytä). Lähtökohdat olivat siis vähintäänkin mielenkiintoiset.

No, me vältimme saksalaiset kokonaan ja niistojakin teimme vain yhden (olen taitava keksimään vaihtoehtoisia ohjaustapoja). Niistopersjättö tuli heti kolmannelle esteelle ja siihen jämähdettiinkin sitten heti alkuunsa. Into kääntyi sitkeästi vaan väärin. Kun otimme pelkästään sillä yhdellä esteellä saimme sen lopulta onnistumaan. Sitten tuli kolme hyppyä melkein rinnakkain ja tässä Into mystisesti tuli väkisin ekan ja tokan välistä, vaikka ei olisi pitänyt (jos siihen olisi pitänyt tehdä välistäveto olisin ollut ihan varma, että ei onnistu). Sitten kun tämä ei kelvannut, alkoi se hakea siellä takana ollutta keinua. Huoh. Alkoi jo epätoivo hiipiä puseroon.

Mutta kun alku oli saatu selätettyä, meni loppurata sitten oikeastaan aikas kivasti. Kontaktit (keinu ja aa) ihan hyvin, kepit Into haki tosi hienosti muurin jälkeen jyrkästä avokulmasta. Tätäkin tehtiin kahdella eri tapaa, eli niin, että leikkasin muurilla ja sitten niin, että tein persjätön aalla (joka siis ennen muuria). Molemmat toimivat oikein hyvin, tuota persjättöä en kyllä olisi itse uskaltanut lähteä kokeilemaan, mutta onneksi Marko käski , toimi nimittäin myös hyvin ja nyt tiedän, että tilanteen niin vaatiessa voin senkin tehdä.

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Niin kai voisi näistä treeneistä sanoa. Vähän on kyllä hutera olo lähteä kisaamaan lauantaina, mutta yrittänytthän ei laiteta (mistä näitä sananlaskuja nyt oikein tulee?!).

Tokosta pidettiin tiistaina ihan suunnitellusti välipäivä ja kerrankin pysyin suunnitelmassa. Hyvä minä.