Viikonloppuna kisattiin agilityn suomenmestaruuksista Vantaalla. Svanten kanssa olimme mukana molempina päivinä; lauantaina joukkueessa ja sunnuntaina sitten yksilökisassa.

Maksien joukkuerata vaikutti aika kinkkiseltä ja samaa kieltä puhuivat alkukierrosten tuloksetkin. Nollat tai edes tulokset olivat varsin harvassa, niin myös Tamskin kahdella ensimmäisellä kisaajalla, eli hyllyä pukkasi. Svanten kanssa saimme siis lähteä varsin paineetta radalle, kun tulokseen ei enää ollut mahdollisuutta. Oikeastaan ainoa kohta jota radalla pelkäsin oli alun aa-putki -ansa. Putki oli siis aan alla, mutta piti mennä sinne aalle. Svantella kun on ollut viime aikoina vähän taipumusta olla menemättä aalle, joten arvelin putken vetävän ja sinnehän se sitten upposi. Voisi melkein sanoa, että solidaarisuuden nimissä, sillä Sarkku ja Pimpo hyllyttivät samaan putkeen, kuten myös Tommi ja Satiainen, hyllytettyään sitä ennen kakkosesteellä. Meidän joukkuelaisista Puubi pääsi sentään vähän pidemmälle, mutta hylly sinnekin. Mielestäni yritin ohjata Svantea aika huolella aalle, mutta putkeen se silti upposi. Muu rata varsin helposti ja vaivattomasti, eli sikäli hylly vähän harmitti, mutta toisaalta joukkueen suhteen peli oli jo menetetty aiemmin.

Sunnuntaina sitten yksilökisaamaan ja ihan helpolta ei näyttänyt maksien hyppyratakaan. Tosi heti katsoin, että se sopii kyllä Svantelle. Alussa oli kuusi peräkkäistä hyppyä, joista takimmainen piti kiertää takaa. Tässä Svante ei lähtenyt ollenkaan mukaan ohjaukseeni, vaan suurinpiirtein tunki selkäni takaa hyppäämään hypyn väärään suuntaan. Siitä siis hyl. Turha kai mainita, että koko muu rata kulki helposti ja ilman ongelmia, toteutuneella tulostasolla sillä olisi voitu olla aika korkealla. No, jossittelu on jossittelua, hylly tuli, mutta Svante kulki tosi kivasti ja  huonosta tuloksesta huolimatta jäi kuitenkin ihan kiva fiilis. Tässä Svanten hyppyrata.

Nämä olivat nyt hyvin suurella todennäköisyydellä Svanten viimeiset SM-kisat. Kuusi kertaa on käyty kokeilemassa varsin vaihtelevin tuloksin. Viime vuoden onnistuminen kruunasi kaiken ja tänä vuonna lähdettiin vain nautiskelemaan. Siinä tavoitteessa onnistuttiin oikein hyvin, vaikka tuloksellisesti meni vähän alakanttiin.

Noin kokonaisuudessa tämän vuotisista SM-kisoista jäi vähän valju fiilis. Minien ja maksien hyppyrata karsi porukkaa sen verran rankalla kädellä, että finaalin tunnelma ei noussut ollenkaan samanalaiseksi kuin monena aiempana vuonna. Todellista taistelua mitaleista toineen toistaan huikeammilla suorituksilla ei nähty ollenkaan ja ei sitä kovin usein SM-mitalia ole saatu muulla tuloksella kuin nollalla, tänä vuonna nähtiin tämäkin. Itse  henkilökohtaisesti en pidä tällaisesta kehityssuunnasta ollenkaan. Erot saadaan kyllä aikaiseksi helpommallakin radalla, se nopein nolla kun voittaa aina, riippumatta siitä, että kuinka monta niitä nollia on.